Elli Sen ja Risto Mikkeli tutustuivat vanhan kirkon hautausmaahan Vehka Liimataisen johdolla. Etualalla näkyy hautausmaan vanhin alkuperäisellä paikallaan oleva hautamuistomerkki, vuonna 1837 haudatun Erik Saravan kivi. Liimataisen takana oleva, lähes nelimetrinen kivipaasi on Räihän suvun hautamuistomerkki.
Lähes 200 vuotta – yli 9 000 vainajaa
Teemaopastuksella saatiin tietoa vanhan kirkon hautausmaasta
– 1700- ja 1800-luvuilla kuolema oli hyvin eri tavalla läsnä elämässä kuin nykyään. Siihen aikaan kuoltiin yleensä kotona ja omaiset vastasivat itse monista hautajaisvalmisteluista, jotka on nykyään annettu ammattilaisten tehtäväksi, Vehka Liimatainen kertoi Kirkkomaan kätkemää -teemaopastuksen aluksi vanhan kirkon tapulissa. Reilun puolen tunnin aikana kuulijat saivat rautaisannoksen tietoa niin vanhoista hautaustavoista ja niihin liittyvistä uskomuksista kuin vanhan kirkon kirkkomaastakin.
– Vanhan kirkon kirkkomaa oli Petäjäveden ainoa hautausmaa vuodesta 1728 vuoteen 1921. Ennen vuotta 1728 vainajat vietiin emäseurakunnan hautausmaahan Jämsään, ja matka oli hankala. Vuodesta 1686 lähtien kirkkolaki oli määrännyt, että kaikki vainajat on haudattava kirkkomaahan, sitä ennen täälläkin vainajia haudattiin saariin. Esimerkiksi Ala-Kintausjärvellä on Kuoliosaari, jossa on useita kymmeniä hautoja, Liimatainen kertoo.
– Omalle kirkkomaalle saatiin paikka, kun Puttolan tilan isäntä lahjoitti peltojaan hautausmaaksi. Ensimmäiset vainajat haudattiin vanhan kirkon kirkkomaahan kirkon eteläpuolelle vuonna 1729. Silloin kirkkoa ei vielä ollut, paikalla sijaitsi kappeli.
Kivipaaseja ja rivihautoja
Vanhan kirkon kirkkomaahan on haudattu arviolta noin 9.100 vainajaa. Hautamuistomerkkejä on pystyssä edelleen 132.
– Vanhin alkuperäisellä paikallaan oleva hautamuistomerkki on vuonna 1837 haudatun Erik Saravan haudalla. Kirkkomaalta löytyy hautamuistomerkkejä, joihin on kaiverrettu aikaisempia päivämääriä, mutta muistomerkit eivät ole alkuperäisiä. Esimerkiksi 1800-luvulla kuolleen kolmen pastorin ja yhden kanttorin hautalaudat on tuotu tapuliin suojaan ja niiden paikalle on laitettu rautaristit, Vehka Liimatainen kertoo.
Ensimmäiset vainajat haudattiin kirkkomaahan nimenomaan kirkon eteläpuolelle. – Paholaisen uskottiin asuvan pohjoispuolella, lisäksi uskottiin, että tuomiopäivän tullessa kirkko kaatuu pohjoispuolelle. Siksi monin paikoin kirkon pohjoispuolelle haudattiin vain syntisiä, esimerkiksi rikollisia, mutta Petäjävedellä kirkon eteläpuolelta tila loppui kesken, joten myös pohjoispuoli piti ottaa aivan normaaliin hautausmaakäyttöön, Liimatainen selvittää ja kertoo, että vanhan kirkon kirkkomaata on laajennettu useita kertoja.
– Varallisuus ja asema näkyvät hautamuistomerkeissä, myös täällä. Pohjoispuolella on myös rivihautoja ilman muistomerkkiä; sinne haudattiin ne, joilla ei ollut varaa hautamuistomerkkiin, Liimatainen toteaa.
– Pohjoispuolella, aidan vieressä on myös espanjantautiin vuonna 1918 kuolleiden joukkohauta, jonka tarkkaa sijaintia ei tiedetä.
Hautausmaakierroksella näki selvästi myös sen, että vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussakin lapsikuolleisuus Suomessa oli suuri.
– Kirkossa oli pienten lasten arkkuja varastossa; sekin kertoo, kuinka yleistä lapsen kuolema oli, Liimatainen toteaa.
Kummitustarinoitakin kierroksella sivuttiin; kummituksia tai kotona kulkijoita, kuten silloin sanottiin, on vanhan kirkon kirkkomaallakin kuulemma nähty.
– Kun uusi kirkko rakennettiin vuonna 1879, alettiin etsiä paikkaa myös uudelle hautausmaalle. Täältä alkoi loppua maa-aines, hautoja jouduttiin peittämään Solikkosaaresta tuodulla hiekalla. Uutta hautausmaata saatiin odottaa kuitenkin vielä yli 40 vuotta, Liimatainen totesi. Vanhan kirkon kirkkomaa on edelleen käytössä. Nykyään sinne tehdään ensisijaisesti uurnahautauksia, mikäli sukuhaudassa on tilaa.
Myös arkkitehtuurista teemaopastus
Kirkkomaan kätkemää on toinen vanhan kirkon tämän kesän teemaopastuksista. Matka petäjäiseen rakennustaiteeseen -teemaopastuksessa keskitytään vanhaan kirkkoon arkkitehtuurin näkökulmasta. Teemaopastukset saivat alkunsa Jyväskylän yliopistossa viime syksynä järjestetyllä kurssilla, jonka toteuttivat yhteistyössä Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhanke sekä Museovirasto. Kurssin opiskelijat kehittelivät luonnoksia vanhan kirkon opastuksiin ja tämän kesän oppaat ovat kirjoittaneet ne valmiiksi.
– Merkittävin lähdeteos on ollut Paavo Niileksen vuonna 2000 julkaistu Petäjäveden vanhan kirkon hautausmaa -kirja. Jonkin verran tietoa on otettu myös suomalaista hautauskulttuuria käsittelevästä muusta kirjallisuudesta ja netistä, Kirkkomaan kätkemää -opastuksen kirjoittanut Vehka Liimatainen sanoo.
Arkkitehtuuriin perehtyvän opastuksen on kirjoittanut Anni Bildo ja uudemman eli keltaisen kirkon tarinan Sofia Peltonen. Teemaopastuksia pidetään vielä elokuun ajan, keltaisella kirkolla opastus on perjantaisin, vanhan kirkon arkkitehtuuriin tutustutaan lauantaisin ja hautausmaahan sunnuntaisin.
– Arkkitehtuuriopastuksella kävijöitä on ollut jopa yli 20 kerrallaan, hautausmaaopastuksella kymmenkunta. Keltaisen kirkon opastus sen sijaan ei ole kovin paljon väkeä houkutellut, oppaat kertovat.
Elokuun toisena sunnuntaina vanhan kirkon hautausmaahan tutustuivat helsinkiläiset Elli Sen ja Risto Mikkeli. – Meillä alkoi kesäloma juuri, lomaohjelmaan kuuluu muun muassa melontavaellusta. Olemme lähdössä melomaan Vanhan vitosen reitille ja halusimme samalla tutustua muihinkin Petäjäveden kohteisiin. Unesco-kohdetta meille suositteli helsinkiläinen tuttavaperheemme, Sen ja Mikkeli kertovat.
– Olimme jo aiemmin päivällä tutustumassa kirkkoon perusopastuksella, nyt halusimme vielä hautausmaakierrokselle, helsinkiläiset sanoivat.
Vehka Liimataisen ja Sofia Peltosen mukaan vanhalla kirkolla on käynyt väkeä ihan hyvin.
– Heinäkuussa kävijöitä oli keskimäärin 170 päivässä. Nyt, kun elokuu alkoi, kävijämäärätkin ovat pudonneet, oppaat kertovat. – TL
1800-luvulla kuolleiden pastoreiden ja kanttorin hautalaudat on tuotu turvaan tapuliin, hautausmaalle niiden paikalle on laitettu rautaristit.
Vuonna 1918 kuolleen kirkkoherra Nathanael Borgin hautamuistomerkin muotokuvareliefin on tehnyt kuvanveistäjä Into Saxelin.
