Terveystieteiden maisteri Eva Pihlamaa-Tuononen aloitti Keski-Suomen Seututerveyskeskuksen toimitusjohtajana kesäkuussa. Sitä ennen hän toimi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalapalvelujen palvelujohtajana.

 

Lääkärille pääsee lähes jonottamatta

Koronajärjestelyt eivät ole ruuhkauttaneet vastaanottoa

 

Seututerveyskeskus keskitti keväällä koronavirustilanteen takia sekä infektio- että kiirevastaanottonsa kolmelle terveysasemallelle, Petäjävedeltä hengitystieinfektio-oireiset sekä kiireellistä hoitoa vaativat potilaat on ohjattu Keuruulle. Petäjäveden terveyskeskuksen ovet ovat olleet suljettuna huhtikuun alkupuolelta lähtien, mutta terveysasemalle saa kuitenkin aikoja ajanvarauksella, puhelinnumeroon vastataan normaalisti. Sama käytäntö jatkuu ainakin elokuun loppuun.

– Tällä taataan turvallinen asiointi. Petäjävedellä käytäntö on toiminut hyvin. Jonoja ei ole muodostunut, Petäjävedellä pääsee hoitajalle päivässä, samoin lääkärillekin hoidontarpeen arvion kautta. Meillä on Petäjävedellä yksi lääkäri ja kolme sairaanhoitajaa, joista kahdella on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus, Keski-Suomen Seututerveyskeskuksen toimitusjohtajana kesäkuussa aloittanut Eva Pihlamaa-Tuononen kertoo.

Myöskään koronanäytteenotto ei ole seututerveyskeskuksessa ruuhkautunut.

Koronavirusnäytteitä otetaan Keuruulla, Laukaassa ja nyt myös Joutsassa.

– Näytteenotto on lisääntynyt huimasti kaikissa kolmessa näytteenottopisteessämme. Syksyllä tavallisen nuha-kuumeen sairastaminen lisääntyy ja sen oireet ovat hyvin samantapaisia kuin koronan; teemme testejä herkästi ja siksi lisäämme näytteenottokapasiteettiammekin kouluttamalla lisää hoitajia näytteenottoon. Nyt meillä pääse koronatestiin Laukaassa ja Keuruulla yhteydenottoa seuraavana päivänä, sote-henkilökunnan ja hoito- ja palvelukotien asukkaiden näytteet otetaan samana päivänä, Pihlamaa-Tuononen kertoi tilanteesta tänään perjantaina.

– Seuraamme tilannetta tarkasti ja jos koronatartuntoja ilmenee, aloitamme heti tartuntaketjujen jäljityksen. Meillä on hyvät valmiudet toimia ja ammattilaiset, jotka osaavat asiansa. Sitähän ei tiedä, mihin tilanne menee, mutta toivotaan, ettei tartuntoja tule.

 

Yhteistyössä parasta palvelua

 

Seututerveyskeskuksenkin tulevaisuuteen vaikuttavat paljon tulevat sote-linjaukset.

– Me kehitämme toimintaamme koko ajan, ja toimintamallimme istuu soteen jo nyt hyvin. Teemme paljon yhteistyötä kuntien kanssa ja pyrimme siihen, että potilas saa tarvitsemansa palvelut, olivat ne sitten seututerveyskeskuksen tai kunnan sosiaalitoimen tuottamia. Eli lääkärien, hoitajien, fysioterapeuttien ja esimerkiksi kotiin annettavien palvelujen pitää toimia yhteen siten, ettei potilaan tarvitse miettiä, mistä hän palvelun saa, Pihlamaa-Tuononen sanoo.

– Käymme asioita yhdessä läpi kuntien perusturvajohtajien kanssa ja mietimme palvelujen kehittämistä. Samoin meillä on paljon yhteistyötä koko maakunnan tasolla. Ja ketterä henkilöstö, joka myös tuo omia kehittämisehdotuksiaan esille.

Seututerveyskeskuskin on lisännyt sähköisiä palveluitaan ja Eva Pihlamaa-Tuonosen mukaan ihmiset ovat oppineet käyttämään niitä pikku hiljaa.

– Meillä on käytössä Kantapalvelu ja Klinikin sähköinen oirearvio, ne on löydetty ja etälääkäriäkin käytetään entistä enemmän. Käyntimäärät ovat lisääntyneet sen verran, että pohdimme nyt toisen etälääkärin palkkaamista, Pihlamaa-Tuononen kertoo.

– Etälääkäri ei tietenkään sovi kaikille, mutta monille se on osoittautunut hyväksi. Etälääkäriin voi ottaa yhteyden omalta koneeltaan, tai terveysasemalta yhdessä hoitajan kanssa.

Lähipalveluita etälääkärillä tai muilla sähköisillä palveluilla ei Pihlamaa-Tuonosen mukaan ole tarkoitus korvata.

– Seututerveyskeskuksen rahoituksesta vastaavat alueen kahdeksan kuntaa ja me tietenkin toimimme viime kädessä niitten rajojen puitteissa, jotka kuntapäättäjät meille asettavat. Mutta tällä hetkellä ei ole menossa sellaisia keskusteluja kuntapäättäjien kanssa, että jotain toimintaa oltaisiin kokonaan lopettamassa, Pihlamaa-Tuononen toteaa.

– Meidän tarkoituksemme on tuottaa mahdollisimman hyvät palvelut. Ei kaikille kaikkea, mutta tarpeen mukaan. – TL