Kunnanjohtajan matkalaskuepäselvyyksien ratkaisua lykättiin

Liikaa maksettuja korvauksia on 1 948 euroa

 

Kunnanjohtaja Eero Vainion matka- ja luottokorttimaksujen epäselvyyksistä tehdään päätös vasta seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa 14.9. Valtuusto kokoontuu 28.9.

– Johtopäätökset tehdään myöhemmin. Mikään vaihtoehto ole tässä vaiheessa poissuljettu, kunnanhallituksen puheenjohtaja Hanna Hautamäki toteaa. Siirtämällä päätöksentekoa saatiin lisäaikaa ja samalla annetaan kunnanjohtajalle niin sanottu hakurauha, sillä Vainio on hakemassa Raision kaupunginjohtajaksi ja valinnat tehdään 7.9.

Hautamäen mukaan seuraavaksi poliittiset ryhmät kokoontuvat asian tiimoilta tahoilleen miettimään kantaansa.

Maanantaina kunnanhallituksen kokouksessa kunnan tilintarkastusfirma BDO Oy esitteli erityistilintarkastuksensa tuloksia ja samalla kuultiin uudelleen Vainiota.

Itse raportti on salainen, mutta summat on päätetty julkistaa. Summa nousikin aiemmasta: raportin mukaan Vainiolle maksettuja ylimääräisiä matkalaskuja ja päivärahoja on hieman vajaa 2.000 euroa. Epäselvät summat ovat löytyneet heti Vainion koeajan jälkeen vuodesta 2017 viime kevääseen asti.

Hautamäen mukaan tapahtumien määrä ei sinänsä noussut kunnan itse tekemästä selvityksestä: BDO:n erityistilintarkastuksen mukaan epäselvyydet koskevat (laskutavasta riippuen) 13 laskua. Aiheettomia matkalaskuja on tehty 16.

Raportin mukaan ”kunnanjohtajan tapa laskuttaa suurella viiveellä ilman järjestelmällistä omaa seurantaa aiheuttaa virhe- ja väärinkäytösriskin sisäisen valvontaympäristön näkökulmasta”.

Vainio itse on kertonut virheiden johtuneen huolimattomuudesta ja tavasta tehdä laskut kerralla usealta kuukaudelta.

Epäselvyydet tulivat ilmi heinäkuun alussa, kun Hautamäki huomasi Vainion laskuttaneen kahdesti kilometrikorvaukset junamatkasta, joka oli ostettu kunnan luottokortilla. Hautamäki tiesi Vainion matkustaneen junalla hänen Facebook-päivityksensä vuoksi.

Tähän mennessä käytäntö on ollut se, että kunnanhallituksen puheenjohtaja hyväksyy kunnanjohtajan kilometrikorvaukset ja hallintojohtaja taas luottokorttiostot, vaikka johtajasopimuksen mukaan myös luottokorttimaksut tulisi hyväksyttää luottamushenkilöllä.

Maanantaina kunnanhallitus hyväksyi myös talousarvion raamin vuodelle 2021: tulostavoite on valmiiksi miinusmerkkinen, talouden tasapainotusohjelman mukainen -784.000 euroa.

Tänä vuonna Petäjävesi hakee harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta peräti 2,4 miljoonaa euroa.

Perusturvajohtajan virka laitetaan haettavaksi hakuajalla 31.8.-13.9. Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvät esimiestaidot ja johtamiskokemus sekä hyvä perehtyneisyys tehtävänalaan. Eduksi katsotaan sosiaalityöntekijän pätevyys. Virka pyritään täyttämään 1.10.2020 lukien tai sopimuksen mukaan.

Sivistystoimenjohtaja Timo Holm toimii perusturvajohtajan viran täyttämiseen saakka sosiaalitoimiston henkilöstön lähiesimiehenä sekä hyvinvointilautakunnan esittelijänä.

Suunnitelmissa on, että perusturvajohtajan ja vanhuspalvelujohtajan virat yhdistetään, perusturvajohtajan tehtävästä irrotetaan asiakastyö ja vanhuspalvelujohtajan tehtävät jaetaan. Asiaa käsitellään seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa. – SK