Koskisen pakina: Kusinen reissu
Sitä, kun joutuu kerran vuodessa lähtemään kaupungille asioille, niin on siinä edellisyön vatsa hulilla ja vähän vililläkin.
Liikennevaloissa huutaa kaasu, luistaa kytkin ja viimein sammuu koko paska. Valot ehtii vaihtua ja niiden uudelleen vaihtumista on paha seurata puolittain suojatien päältä. Onneksi avuliaat takana olijat soitattavat merkiksi pillejään.
Seuraavaksi pitäisi maksaa parkkimaksu. Kone anelee lähimaksua kaukaa saapuneelta. Onneksi ottaa vastaan vielä kolikoita. Kuitti tulostuu, mutta menee kallista aikaa etsiessä minne? Eikä tahdo työmiehen sormi mahtua niin pieneen koloon lappua sorkkimaan esille.
Kauhea kusihätä, mutta ei pensasta minkä taakse lorottaa. Porttikongissa ei uskalla päästellä kuin pahimmat paineet ja loput housun sisälle. Ei paras yhdistelmä valkeiden suorien pyhä housujen kanssa.
Vastaanotossa katsellaan seiniä ja siirrellään jalkaa polvelta toiselle. Vetskari on jäänyt auki ja virtsa tuoksahtaa. Onneksi paidan helma peittää pahimman läikän.
Lääkäri koputtaa kusista polvea ja kirjoittaa reseptin. Virtsankarkailuun auttaa Pena. – En vihti naapurin miestä näin pienen asian takia vaivata, vastaan tohtorille ja toivotan päivänjatkoja.
Apteekkiin kelpaa vielä ruttuinen kelakortti, mutta muualle tarvitaan kuuleman mukaan syvempi sukututkimus tai uskottu mies. On aikoihin eletty.
Pankin sisällä ei oteta panoa vastaan, kun ei ole vahvaa tunnistusta. Ei auta vaikka kertoo olevansa se Kauko ja käyneensä vuosi sitten. – Eikö virkailija edes hajusta tunnistaisi?
Pankkiautomaatti vaatii pin-koodia. Sen, kun vielä unohtaa, niin kone nielaisee sisäänsä. Kortti tuskin löytyisi seinän takaa lattialta, vaan pitäisi taas virkailijalle esittäytyä tuntemattomana sotilaana.
Kaupunkireissu on kaukopartiomiehelle kusinen paikka. Stadi on miinoitettu monenmoisilla ansoilla ja desantiksi epäillään heti, jos ei kulkulupaa löydy.
Parempi pysytellä metsän keskellä muiden punalakkisten tonttujen kanssa ja nauttia hirvikeitosta tulen äärellä.
– Markku Koskinen
