Veikka Sointu (vas.), Eero Räisänen ja Nikke Rantanen S-Marketin parkkipaikalla.

 

Eero Räisänen (17), Nikke Rantanen (16) ja Veikka Sointu (16) annostelevat varovasti jäätelökahvilan pehmistä kuppeihin.

– Tää voi tulla tosi kalliiksi, jos ottaa liian ison lastin, Eero Räisänen huolehtii, vaikka toimittaja on kyllä luvannut maksaa jäätelöt. Muutkin pojat ottavat hillityt annokset ja istuvat pöydän ääreen.

Jutun aihe on mopoilu, ja pojat ovat lupautuneet haastatteluun, vaikka tietävät, että aihe herättää kuumia tunteita. Me Petäjävetiset -Facebook-ryhmässä on taitettu peistä mopoilijoiden aiheuttamista ongelmista ja toisaalta mopoilijoiden itsensä kokemista ongelmista, ja pojat tuntevat keskustelun hyvin.

 

 

– Sitä voi niinku kuvainnollisesti ottaa popparit esiin ja alkaa lukemaan sitä keskustelua, Nikke Rantanen hymähtää.

– Keskustelussa ehkä puolet on turhaa ja puolessa on jotain pointtia, Eero Räisänen arvioi.

– Jos mä saisin päättää, niin ottaisin sen turhan puolen pois ja jättäisin jäljelle ne asiat, joissa on pointti ja korjaisin ne, Veikka Sointu miettii.

Nuorten miesten omat mopot ovat parkissa. Eero Räisäsellä on skootteri, jonka hän laittoi kuntoon mopopajalla, Nikke Rantasella Derbi, joka odottaa vaihtoa kevytmoottoripyörään ja Veikka Soinnulla on jo Yamaha-merkkinen kevari.

Mopoilu on heille tärkeä harrastus ja ajanviettotapa. Rantanen ja Sointu ovat ajaneet pienillä crossimopoilla jo lapsesta asti, ja liikenteeseen he siirtyivät heti kun ikä ja ajokortti sen sallivat. Eero Räisänen taas aloitti mopoilun kaksi vuotta sitten uudella Yamaha Aeroxilla, joka osoittautui saman tien moottorivikaiseksi. Sen jälkeen menopeli löytyi toisesta skootterista. Kaikki kolme asuvat vielä kotona, mutta käyvät ammattikoulua. Räisänen suorittaa kaksoistutkintoa logistiikka-alalle, Rantanen on menossa rakennuspuolelle ja Sointu on sähköpuolella.

Mopoilussa viehättää vauhti ja vapaus päättää itse omista menemisistään.

– Myös mopon huoltaminen ja rassaaminen on kivaa, Nikke Rantanen sanoo.

– Kun on joskus huonompia päiviä, voi lähteä ajelemaan ja selvittelemään ajatuksia, ja se rauhoittaa, hän lisää.

Eero Räisänen ottaa esiin kavereiden merkityksen.

– Melkein kaikilla omassa tuttavapiirissä on mopo. Oli kivaa päästä porukkaan mukaan, kun sain kortin. Porukassa ajaminen on rentoa ja mukavaa, mutta myös yksin ajaminen on rentouttavaa.

– Mä vain katson Snapchatista tai jostain, missä porukka on ja ajan itsekin sinne. Paikkoja on esimerkiksi alakoulun parkkipaikka, yläkoulun piha, uimala, K-marketin vieressä oleva tie ja S-Marketin parkkis. Jos olen yksin, niin saatan ajella useamman kerran nämä läpi, mutta jos ollaan porukassa, niin yksikin kierros monesti riittää. Sitten pysähdytään jonnekin istuskelemaan ja haetaan vaikka jotain kaupasta, Nikke Rantanen kertoo.

 

Veikka Sointu (vas.), Nikke Rantanen ja Eero Räisänen jutuntekojäätelöllä.

 

Liikenteessä kaikilla on vastuuta

 

Tien päällä saa olla tarkkana, ettei auto aja päälle.

– Tosi monesti just kauppojen pihasta meinaa tulla autoja päälle, kun itse tulee tietä pitkin. Tuntuu, että monet autoilijat ei näe mopoja tai ne ajattelee, että kyllä tuosta vielä ehtii.

Yksi mopokeskustelun ydin on tienkäyttäjien tasa-arvoisuus. Jos autot saavat ajella, niin saavat mopotkin. Ja liikennesäännöt koskevat yhtälailla mopoja kuin autojakin. Nuoret eivät ole ainoita liikenteessä törttöilijöitä, nuoret korostavat. Auton ja mopon törmäyksessä mopoilija on kuitenkin aina se heikompi osapuoli, ja sen pojat tiedostavat hyvin.

Myös keulimisen ja kiihdyttelyn vaarat ovat tiedossa.

– Mulla oli tapana keulia vain silloin, kun tie oli tyhjä. Olen mennyt kolmesti ympäri keuliessa, mutta mitään vakavampaa ei ole sattunut. Ja jos kaveri keulii, niin pidän aina etäisyyttä häneen, ettei vaan tule ketjukolaria, Nikke Rantanen kertoo.

Lopulta keulimiselle tuli stoppi.

– Korttini on kaksi kertaa ollut hyllyllä sen takia, ja olen päättänyt, etten enää keuli yleisillä teillä. En halua menettää korttia enää, Rantanen kertoo.

Nuorilla on paljon tarinoita siitä, miten poliisi on pysäyttänyt heidät tai kaverit ja sanktioinut milloin mistäkin.

– Aina yleensä löytyy jotakin, mikä on vialla, jos poliisi niin haluaa. Ajovalot, peilit, renkaat… Kerran ajovaloni oli pimeänä ja oli silti pakko päästä kotiin. Silloin selvisin suullisella huomautuksella, Rantanen kertoo.

Veikka Sointu on pysäytetty kahdesti, toisella kertaa rinnakkain ajosta ja toisella kertaa muuten vain matkalla uimalalle. Eero Räisäseltä poliisi kysyi korttia, kun kaveri  oli keulinut ympäri.

Facebookissa on esitetty väitteitä, että poliisi ei puuttuisi mitenkään häiritsevään mopoiluun, mutta se ei poikien mukaan pidä paikkansa.

– Poliisi voi sakottaa, viedä kilvet tai ottaa ajokortin pois ja niin se tekeekin.

Näin tapahtui esimerkiksi viime viikonvaihteessa, jolloin poliisi suoritti liikennevalvontaa Petäjäveden kylällä useaan eri otteeseen. Valvonnan aikana kirjattiin sakkoja ja rikosilmoituksia sekä mopoilijoille, moottoripyöräilijöille että autoilijoille.

Satasen sakkolapun voi saada esimerkiksi tarpeettomasta ja häiritsevästä ajelusta, joka on kielletty uudessa tieliikennelaissa. Tällaiseksi voidaan tulkita esimerkiksi kortteliralli ja kuminpoltto. Häiritsevää ajoa havaittaessa punnitaan teon vaarallisuutta ja häiritsevyyden astetta, ja lievimmissä tapauksissa selviää yleensä huomautuksella. Tarpeeton ja häiritsevä ajotapa ei ole sidoksissa kellonaikaan, eli siihen voi syyllistyä sekä päivällä että yöllä.

– Liikenneturvallisuuden vaarantaminen esimerkiksi ajamalla huomattavaa ylinopeutta tai keulimalla kaupan pihalla  vaarantaa sekä kuljettajan että muiden ihmisten hengen ja terveyden. Kyseessä ei ole mikään lillukanvarsiasia, vaan vakava lainvastainen teko, sanoo komisario Jari Lindholm Sisä-Suomen poliisista.

 

Mitä tehdä, kun sietokynnys ylittyy?

 

Poliisi saa koko Keski-Suomen alueelta päivittäin palautepostia häiritsevästä mopoilusta ja autoilusta. Poliisin ohje häiritsevän ajon suhteen on selkeä:

– Jos ja kun sietokynnys melun ja häiritsevän ajon suhteen ylittyy, oikea tapa toimia on soittaa hätänumeroon 112. Poliisin mahdollisuus puuttua ongelmaan paranee, mikäli tiedossa on ajoneuvon rekisterinumero tai muita tuntomerkkejä. Rekisteritunnuksen perusteella asiaa voidaan selvittää myös jälkikäteen.

– Sen sijaan oikea keino ei ole mennä selvittelemään asiaa itse tai yrittää ratkaista ongelmaa somessa tai lehtien palstoilla. Meillä on monta tapausta tiedossa, jossa asian ”hoitaminen” on mennyt käsirysyksi tai saanut liian ison mittakaavan, kertoo Jari Lindholm.

Poikien mielestä poliisin ohje on melko kova.

– Kyllä mun mielestä parasta olisi, jos melusta häiriintynyt tulisi silleen ystävällisesti sanomaan, että ei voi esimerkiksi nukkua. Sitten jos se ei auta, niin voisi soittaa poliisin, miettii Nikke Rantanen.

Montaa tällaista puhuttelua pojat eivät itse ole kohdanneet. Helpompi on purkaa tuntoja Facebookiin kuin suoraan asianosasille. Toki sekin on otettava huomioon, että mopoilijat ovat vikkeliä liikkeissään, eikä heitä välttämättä ole helppo yhyttää vaikka haluaisikin.

Se, että valitukset liittyvät enimmäkseen öiseen ajeluun ja metelöintiin, on poikien mielestä ymmärrettävää.

– Jotkut eivät vain tunnu tajuavan sitä, että toisten nukkumista ei saa häiritä. Jos ajan yöllä kylillä, niin en mene täysiä vaan ajelen hissukseen, Nikke Rantanen sanoo.

– Yöllisestä, pahaäänisestä ajosta nouseva ärtymys kohdistuu kaikkiin mopoilijoihin, vaikka todella äänekkäitä mopoja on kylällä vain muutama, sanoo myös Eeron isä Janne Räisänen.

 

Virittämisessä ongelmat tiivistyvät

 

Poliisi voi puuttua myös mopojen virittämiseen. Jos mopon kuutiotilavuutta on nostettu yli 50:n tai mopo kulkee yli 65 km/h, se ei täytä enää mopon määritelmää, vaan se luokitellaan moottoripyöräluokkaan kuuluvaksi. Tällöin mopokortti ei enää riitä, mistä seuraa sakon lisäksi määräaikainen ajokielto. Poliisi poistaa viritetystä moposta rekisterikilven ja määrää mopon valvontakatsastukseen. Siellä kilven saa takaisin, kun ajoneuvon rakenne on palautettu ennalleen.

– Valvontakatsastus voi olla mitä vain. Joskus katsastusmies katsoo vain tyyliin valot ja renkaat ja joskus syynää kaikki läpi, Nikke Rantanen tietää.

Tämän lisäksi viritetystä moposta tulee vero- ja vakuutusseuraamuksia. Mikäli mopon katsotaan kuuluvan moottoripyöräluokkaan, siitä pitää maksaa autovero. Vero määräytyy vastaavan ajoneuvon yleisen verollisen myyntihinnan ja moottorin iskutilavuuden perusteella, ja se voi olla esimerkiksi 300 euroa.

– Se vaihtelee muutamasta kympistä melkein tonniin asti, on poikien kokemus asiasta.

Myös liikennevakuutuksen maksaminen voi tulla kyseeseen, jopa takautuvasti. Viritetyn mopon lasku voi siis olla tosi iso. Nikke Rantasen isä Ari Rantanen näkee, että tällaisissa tilanteissa nuoren olisi hyvä kantaa vastuu teoistaan.

– Varmaan vanhemmat monesti auttavat maksamisessa, mutta kyllä sen laskun pitäisi tuntua myös nuoren päässä.

– Jonkin verran pystyy vanhempana vaikuttamaan nuorten käyttäytymiseen. Mutta kaikkea ei pysty seuraamaan tarkasti, joten kyllä siinä omaa vastuuta on, Rantanen lisää.

Eero Räisäsen, Nikke Rantasen ja Veikka Soinnun mukaan suurin osa kylällä kulkevista mopoista ei ole viritettyjä. Tai ne ovat korkeintaan ”piristettyjä” eli sellaisia, jossa muutoksia on tehty niin vähän, että se parantaa mopon kiihtyvyyttä ja liikettä, mutta ei nosta ajonopeutta liikaa. Vakiomallisella mopolla kun kumin polttaminen ja keuliminen on paljon vaikeampaa.

Viritetyn mopon kova ääni ja keulimis- ja kiihtymisominaisuudet ovat juuri niitä mopoiluharrastuksen puolia, mitkä kiristävät ympäristön hermoja.

Olisiko mopo-ongelma suurelta osin selätetty, jos nuoret luopuisivat virittämisestä ja vanhemmat valvoisivat lapsiaan tässä suhteessa paremmin?

– Kyllä varmasti olisi. Jos mopot pitäisivät sellaista ääntä kuin ne vakioina pitää ja kykenisivät vain sellaisiin temppuihin, mihin ne vakioina pystyvät, niin siinähän se ratkaisu olisi, vähän mutkia oikoen miettii Janne Räisänen.

 

Asiallinen mopoilu on tosi jees!

 

Oma alue mopoiluun?

 

Petäjävedellä on pitkään keskusteltu siitä, voisiko nuoret ohjata mopoilemaan tietylle alueelle. Paikka pitäisi löytyä tarpeeksi läheltä kylää, ja sen pitäisi olla asfaltoitu. Alueelle tarvittaisiin yksi pitempi suora ja rinnalle isompi alue, jossa voisi pyöriä ja keulia.

Petäjäveden kunnan vapaa-ajanohjaaja Mari Karén kertoo seuranneensa Facebook-keskustelua lomilta käsin ja aloittaneensa tiedustelut asiasta ottamalla yhteyttä sekä kunnan entiseen nuorisotyöntekjiään että toisiin kuntiin.

– Minun aikanani mopoalueesta ei ole keskusteltu, mutta tosi mielelläni ajan eteenpäin tällaista asiaa. Meillä on hienoja nuoria, ja on hyvä asia, että heitä ylipäätään on ja että he haluavat kokoontua yhteen. Mutta meidän ei kannata keksiä pyörää uudestaan, vaan ottaa oppia muiden kuntien kokemuksista, sanoo Karén.

Moni mopoilualuehanke on kaatunut vastuukysymykseen. Kenelle vastuu kuuluu, jos joku satuttaa itsensä?

Kontiolahdella, jonne avattiin kunnan ylläpitämä Moposuora reilut kaksi vuotta sitten, asia on ratkaistu selkeillä käyttösäännöillä.

– Moposuora on suljettu alue, joten sitä ei koske tavalliset liikennesäännöt. Meillä on iso kyltti, jossa kerrotaan, että alueella ajaminen on täysin ajajan vastuulla ja lisäksi siellä on kypäräpakko. Jos joku törttöilee, ja sen takia loukkaantuu, se on ajajan vastuulla. Sen sijaan, jos asfaltissa on reikä ja jotain sattuu sen takia, se on meidän vastuulla. Käymme viikoittain tarkastamassa alueen kunnon, kertoo Kontiolahden nuorisokoordinaattori Antti Potkonen.

– Sellaisia tavallisia nuorison kokoontumiseen liittyviä lieveilmiöitä siellä on, mutta niitähän on joka paikassa. Onnettomuuksia meidän tietoomme ei ole tullut, kertoo Potkonen.

Aloite Moposuorasta lähti Kontiolahden nuorisovaltuustolta, joka myös auttaa alueen ylläpidossa. – MY