Tervetuloa valokuvakierrokselle Keski-Suomen Tieliikennemuseoon! Kuvagalleria löytyy jutun lopusta.

 

Keski-Suomen Tieliikennemuseo Kintaudella on lähimatkailukohde parhaimmillaan

 

Tiesitkö, että Suomessa on 16 ajoneuvomuseota, jotka esittelevät autojen, linja-autojen, moottoripyörien, moottoreiden ja kaikenlaisten menopelien värikästä historiaa? Tiesitkö, että yksi niistä on Petäjävedellä? Ehkä tiesit – mutta oletko käynyt? Minä en ollut ja niinpä lähdin käymään, kun museo avasi ovensa 1.7.

Tieliikennemuseo löytyy Kintaudelta Museotien päästä, koulun ja päiväkodin takaa. Museo toimii suuressa, lautaverhoillussa hallissa. Sisällä hämärässä katse osuu ensin suuriin peltisiin eläimiin; etenkin norsu on valtava, luonnollisen kokoinen. Eläimet ovat Risto Höylän taontatöitä, ja saman miehen käsistä on saanut alkunsa museokin.

Museota hoitaa ja ylläpitää Keski-Suomen tieliikennemuseo ry, joka perustettiin v. 1983 museota varten. Museon esineistö – kymmenet autot, moottoripyörät, pyörät, hevosvaunut, perävaunut, kaivurit historiallinen esineistö jne. – ovat joko Risto Höylän tai muiden yhdistyksen jäsenten omaisuutta tai sitten museolle lahjoitettuja ja lainattuja. Museon pyörittäminen on talkootyötä. Yhdistyksen aktiivit pitävät ovia auki ja esittelevät näyttelyä vieraille kesäisin ja muulloinkin sopimuksesta.

 

Kauramoottoreista häkäpönttöihin

 

Tällä kertaa esittelijänä on Risto Höylä itse. Kierros alkaa ajasta ennen moottoreita. Esillä on mm. Valamon luostarista peräisin oleva hevoskärry, perinteinen vossikkakärry sekä raitiovaunun esi-isä eli hevosen työntämä, pientä junavaunua muistuttava, jalasten päällä kulkeva koppi. Sellaisella harjoitettiin hevoslinjaliikennöintiä esimerkiksi Viipurissa ja Helsingissä 1800-luvun loppupuolella. Hevoslinjaa kokeiltiin myös Jämsässä talvella 1915: aikataulussa oli yksi vuoro viikossa Vilppulaan ja Jyväskylään.

Sekä Jämsän että isojen kaupunkien kokeilut jäivät lyhytaikaisiksi toiminnan kannattamattomuuden vuoksi. Julkisen liikenteen siemen oli kuitenkin kylvetty: myöhemmin vaunut siirtyivät kiskoille, hevonen poistui kopin edestä ja vaunut sähköistettiin. Raitiovaunut ja säännöllinen julkinen liikenne oli syntynyt.

Koskettava tuttavuus on puinen, rautapyöräinen kärry, jollaisia käytettiin mm. tietyömailla. Miten alkeellisilla välineillä suuren Suomen tuhannet tiekilometrit on rakennettu! Ja millaista tärryytystä matkustaminen on ollut. Esillä on täysperävaunu rautapyörillä, jonka liikennöinti Helsingissä kiellettiin siksi, että se murskasi mukulakivet kulkiessaan. Kumipyörät keksittiin jo varhain, mutta aluksi ne olivat umpikumia ja ainakin nykyaikaan asti säilynyt materiaali muistuttaa enemmän kiveä kuin kumia.

Vaikka kyse on sata vuotta vanhoista esineistä, kytköksiä nykyaikaan syntyy tämän tästä. Häkäpönttöautoista on kuljettu pitkä matka nykyisiin kaasuautoihin. Kaasua se on häkäkin, ja sen varassa toimi kaikki liikenne koko 40-luvun ajan, jolloin bensaa ei sotien vuoksi saatu maahan.

 

Autokaunottaria ja tarinoita

 

Varsinainen auto-osasto alkaa kierroksen puolesta välistä. Esillä on mm. jyväskyläläisen Parkkosen huonekaluliikkeen kuorma-auto, toisen kauppias Parkkosen kaupusteluauto sekä kaunis T-Ford, aikansa maanteiden kuningatar, jota valmistettiin 15 milj. kappaletta vuoteen 1927 mennessä.

Oma ”kuuluisuutensa” on musta, vanhoista elokuvista tuttu Ford, joka oli armeijan käytössä 40-luvulla. Myöhemmin, Risto Höylän ajalla, auto on palvellut elokuva-alalla: esimerkiksi majuri Sarastien autona uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa.

Risto Höylä on tehnyt uransa autonasentajana ja elokuva-alan rekvisiittamestarina eri elokuva- ja mediayhtiöiden palveluksessa. Vanhoja autoja tarvitaan elokuvateollisuudessa tasaisesti, ja niitä pitää huoltaa ja korjata, jotta niillä voidaan ajaa. Autojen toimivuus on Risto Höylälle kunnia-asia: kaikki museon autot ovat periaatteessa ajokuntoisia. Jopa se Vääpeli Körmy -elokuvassa edestä ja takaa haitarille ajettu autoparka, jonka Höylä teki tilaustyönä kyseiselle elokuvalle.

– Sitä on yksi huumorintajuinen katsastusmies käyttänyt hääautonakin, Höylä muistelee.

50-luvulle tultaessa autoteollisuudessa alettiin kiinnittää enemmän huomiota tuulenvastukseen. Teiden kunto ja autojen tekniikka kehittyivät nopeasti, ja autojen ajonopeudet kasvoivat kolmen vuosikymmenen aikana 50:stä yli 100 km:iin tunnissa. Pystymalliset katot ja aurinkolipat poistuvat ja autot muuttuivat pyöreä- ja sulavalinjaisiksi – näin viimeisetkin hevoskärryjen piirteet jäivät historiaan.

 

Hyppy nykyaikaan

 

Näyttelykierros päättyy Renault-merkkiseen henkilöautoon vuodelta 1952 sekä vanhan malliseen katsastusasemaan ajalta, jolloin katsastusmiehet olivat valtion vallakkaita virkamiehiä.

Hyppy nykyaikaan on iso, kun astuu museon parkkipaikalle. Paljon on muuttunut, mutta paljon on samaakin. Historian tunteminen auttaa ymmärtämään myös nykyaikaa ja asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Siksi museot ovat erinomaista kesäajanvietettä. – MY

 

Klikkaa kuvagallerian kuvaa, niin pääset selaamaan kuvia täyskokoisina. Kuvatekstit näkyvät vain esikatselutilassa.