Heinähatun avattua ovensa tiistaina, oli väkeä jo heti aamupäivällä kahvittelemassa. Tuoreita leivonnaisia on tarjolla tuttuun tapaan joka päivä. Myös tuotteita ja kirpputoritavaroita on myynnissä entiseen tapaan.

 

 

Auki taas!

 

Koronarajoitusten osittaisen purkamisen myötä, Petäjävedelläkin aukesi moni paikka pitkän tauon jälkeen.

Petäjäveden kirjasto avasi ovensa asiakkaille maanantaina. Kirjaston väki toivoo, että asiakkaat käyttäisivät lainaamiseen ja palauttamiseen ensisijaisesti automaattia. Henkilökunta neuvoo sen käytössä ja antaa tarvittavan pin-koodin. Kirjasto palvelee koko kesän ajan tavallisten aukioloaikojen mukaan.

Petäjäveden kuntosalikin aukesi, mutta käyttöä rajoitetaan ainakin kesäkuun ajan siten, että yhtäaikaa tiloissa saa olla 20 henkeä. Turvaväleistä tulee huolehtia niin, ettei esimerkiksi vierekkäisten laitteiden yhtäaikainen käyttö ole sallittua. Jokainen kuntosalille tulija pesee kätensä ennen kuntosaliin menoa ja sieltä poistuessaan.

Ravintolatkin saivat 1.6. taas avata tilansa asiakkaille. Kyläsepän lounasnoutopöytä on taas katettuna, mutta henkilökunnan annostelemana. Kyläseppä palaa vähitellen tavallisiin aukioloaikoihin, mutta sunnuntain osalta suunnitelmat ovat vielä kesken. Sisällä ravintolassa on nyt käytössä puolet asiakaspaikoista eli 67 paikkaa, terassilla tavanomaiset 40 paikkaa. Osa lomautuksista on voitu purkaa, mutta kesätyöntekijöitä ei olla tähän mennessä voitu ottaa.

Ravintola Kanttari viimeistelee vielä vesivahingosta johtuvaa remonttia ja pääsee avamaan ovensa aikaisintaan ensi viikolla. Kesän esiintyjien kanssa neuvottelut ovat vielä kesken, ja jos anniskeluajan rajoittaminen kello 22 jatkuu pitkään, ei kaikkia artisteja voida ottaa. Toisaalta iltapäiväkeikkojakin tullaan todennäköisesti järjestämään. Vielä kuitenkaan kesän artisteja ei voida julkaista, mutta esiintyjiä varten on valmiiksi haettu varuilta tarvittavat luvat. Kanttarin uudistettu kesäterassi on jo rakennettu, ja sitä laajennetaan juhannuksen jälkeen. Ennen juhannusta asiakaspaikkoja on yhteensä 115 ja juhannuksen jälkeen 175, ja niistä sisätilapaikkoja on nykyisillä rajoituksilla puolet eli 36 henkeä. Suurin osa Kanttarin myynnistä tehdään myöhäisilloissa, joten kello 22:en alkoholimyynnin rajoitus syö osaltaan kesän tulosta. Näin alkuun lomautetusta henkilökunnasta ehkä yksi palaa takaisin töihin.

Myös kahvila Freesi avasi kevään tauon jälkeen maanantaina, ja alkavan kesän aukioloaikoja vielä hiotaan.

Myös Petäjäveden vanha kirkko avasi ovensa yleisölle maanantaina. Kirkko on avoinna päivittäin kello 10-18. Vierailijoiden toivotaan ostavan pääsyliput etukäteen verkkokaupasta www.petajavedenvanhakirkko.fi tai käyttämään lähimaksua. Vanhalle kirkolle on palkattu kolme kesäopasta ja tuttuun tapaan pihapiiriin saadaan ensi viikolla lampaita maisemanhoitoon. Vanhassa kirkossa järjestetään juhannuksesta alkaen kaikille avoin jumalanpalvelus, joka alkaa kello 10 ja se myös striimataan yleisölle. Juhannuksena 19.-20.6. kirkko on suljettuna ja kirkossa järjestettävät vihkiäiset ja kastetilaisuudet saattavat myös vaikuttaa tilapäisesti aukioloaikoihin. Koronatilanteen vuoksi Petäjäveden vanhassa kirkossa ei järjestetä perinteistä kesäkonserttisarjaa. – SK