Mika Sulkula perusti metsuripalveluyrityksen ja tekee nyt metsätöitä oman toiminimen alla.

 

 

Pihapuiden kaato kiinnostaa uutta yrittäjää

 

Reilut kuusi vuotta metsänhoitoyhdistyksessä metsurina työskennellyt Mika Sulkula perusti tänä keväänä oman metsuripalveluyrityksen. Moottorisahatöiden, metsän raivauksen ja istutuksen lisäksi Sulkula tarjoaa piha- ja ongelmapuiden kaatoa. – Nimenomaan pihapuiden kaato kiinnostaa minua eniten, ja sitä oli mhy:n hommissa vain harvakseltaan, Sulkula toteaa.

– Toki teen mielelläni kaikkia metsätöitä, mutta pihapuiden kaataminen on mielenkiintoista, koska jokainen tapaus on erilainen, haastavakin, ja ne vaativat omansalaista suunnittelua. Pihapuiden kaatamisessa myös vakuutukset on oltava kunnossa.

 

Metsässä on oma vapaus

Metsätöitä Sulkula on tehnyt pienestä asti. – Olen ollut isän mukana metsäpalstalla jo pikkupoikana ja autellut, minkä olen osannut. Metsätyöt ovat tulleet sitä kautta tutuiksi, tosin välissä oli muutama vuosi, etten juuri metsässä käynyt.

Koulutukseltaan Sulkula on päättötyötä vaille valmis tietotekniikan insinööri. – Eli eihän tämä ihan koulutusta vastaavaa hommaa ole. Olin metallialan töissä ja kun ne loppuivat, minun oli tarkoitus mennä väliaikaisesti mhy:lle raivaushommiin. Se sitten vähän venähti.

– Oman yrityksen puitteissa metsätöitä on tarkoitus jatkaa pitempään. Tämä on työtä, josta pidän. Tässä on oma vapaus, oli jo palkkatöissä ollessa, eli saa itse suunnitella työaikansa, ja saa olla ulkona. Huonot kelitkään eivät kauheasti haittaa, pahimpia ovat helteet. Metsätöissä pitää olla suojavarusteet päällä, helteellä työ käy tukalaksi.

 

Kantojyrsin harkinnassa

 

Asiakkaita Sulkula on jo saanut. Töitä hän sanoo tekevänsä sekä Petäjävedellä, että lähikunnissa, pihapuita hän lupaa lähteä tarvittaessa kaatamaan kauemmaksikin. – Jonkin verran olen tehnyt mhy:lle, se oli hyvä turva yritystoimintaa aloittaessa, ettei tarvinnut aivan tyhjästä aloittaa. Mhy:n lisäksi on tullut jo muutama muu asiakas, Sulkula kertoo.

– Toivottavasti töitä riittää. Muutamana viime vuonna meillä oli mhy:llä talvella parin, kolmen kuukauden lomautukset. Nyt toivoisin, että saisin tehdä töitä ympärivuotisesti. Pihapuita voi kaataa hyvin talvella, ja monessa paikassa niitä on jopa parempi kaataa talvella, kun maa on jäässä. Silloin nurmikkoon ei tule niin pahoja jälkiä.

Pihapuiden kaatamiseen liittyen Sulkula kertoo suunnittelevansa myös kantojyrsimen hankkimista. – Se on ollut alusta asti mielessä, mutta vielä en ole sitä hommannut. Kantojyrsimellä saisi pihapuun kannon pois pihasta ilman kaivinkonetta.

– Lisäksi olen harkinnut hankkivani mahdollisesti jossain vaiheessa autolla liikuteltavan klapikoneen. Sitten pystyisin tekemään tontilla kasvavat puut klapeiksi liiteriin asti, jos asiakas niin haluaa. Ensin pitää selvitellä, olisiko sellaiselle kysyntää. – TL