Tanja Heikkinen halusi suurperheen ja sai sen. Sylissä on yhdeksän kuukauden ikäinen sijaispoika.
Sydäntä lapsille – Heikkisten koti on ollut monen tuki- ja sijaislapsen turvapaikka
Useissa Keski-Suomessa ilmestyvissä lehdissä on viime päivinä haettu ilmoituksella uusia tuki- ja sijaisperheitä.
Ilmoituksen takana on Jyväskylän sijaishuoltoyksikkö, joka tuottaa lasten sijaishuollon palveluja Keski-Suomen kunnille. Ilmoituksessa kerrotaan, että viime vuonna sijaishuoltoyksikön kautta sijoitettiin noin 50 lasta sijaisperheisiin ja 35 lasta sai tukiperheen. Uusia perheitä tarvitaan koko ajan lisää.
Tarve on siinä mielessä akuutti, että esimerkiksi tälle keväälle suunniteltua Jyväskylän alueen PRIDE-sijaisperhekoulutusta ei saatu järjestettyä, koska tulijoita ei ollut tarpeeksi.
Millainen perhe sitten sopii tuki- tai sijaisperheeksi? Vierailin Ylä-Kintaudella Heikkisen perheessä tämä kysymys mielessäni.
Omannäköinen työ
Tanja Heikkinen on puolisonsa ja omien lastensa kanssa toiminut tuki- ja sijaisperheenä jo 12 vuoden ajan. Ura alkoi Pelastakaa Lapset -järjestön tukiperhevalmennuksesta, jonka myötä Heikkisillä alkoi säännöllisesti käydä viikonloppu- ja lomalapsia. Muutama vuosi sitten Heikkiset kävivät sijais- ja adoptioperheille suunnatun koulutuksen ja sen päälle vielä LYPE-täydennyskoulutuksen, minkä jälkeen he ovat toimineet sekä pitkä- että lyhytaikaisena sijoitusperheenä.
Tanja Heikkinen on ammatiltaan erityis- ja luokanopettaja. Viimeiset vuodet hän on kuitenkin pyörittänyt työkseen suurperheen elämää, jossa on vaihtuva määrä lapsia. Nyt talossa on neljän oman lapsen lisäksi yhdeksän kuukauden ja viiden vuoden ikäiset veljekset. Viikonloppuisin käy tukilapsia ja kesälomalla taloon tupsahtaa lomalapsia. Ja tilanne voi tietysti muuttua milloin vain.
– Olen lapsirakas ja haaveilin aina saavani suurperheen. Kun ensimmäisen lapsemme jälkeen kärsimme pitkään lapsettomuudesta, aloimme harkita adoptiota. Meillä oli jo adoptiovalmennuspaperit pöydällä, kun aloin odottaa toista lastamme, Tanja Heikkinen kertailee perheensä tarinaa.
Pian perheeseen syntyi kolmaskin lapsi. Neljännen vauvan Heikkiset hakivat synnytyslaitokselta vähän eri tavalla: vauva oli tulossa heille lyhytaikaiseen sijoitukseen, mutta jäikin perheeseen asumaan ja on nyt perheenjäsen ja oma lapsi.
Arki joustaa lasten mukana
Tanja Heikkinen ei ole laskenut, montako lasta heidän kattonsa alla on asunut, ehkä parisenkymmentä. Välillä on ollut hiljaisempaa ja välillä tulijoita on tiuhaan. Sijaisperheen pitää olla aina valmiina vastaanottamaan lapsia, mutta rahallista korvausta perhe saa vain silloin, kun lapsia on hoidossa. Se luo arjen järjestelyille haasteita.
– Tulot vaihtelevat lasten mukaan, ja taloutta on säänneltävä samaa tahtia. Käytännössä toisen vanhemman pitää käydä muualla palkkatöissä, Tanja Heikkinen kertoo.
– Koska sijaisvanhemman työ on ympärivuorokautista, tuntipalkkaa ei kannata lähteä laskemaan. Mutta tämä onkin valinta ja elämäntapa. Koen, että saan työstäni oikean korvauksen.
Ihan eläkeviraksi tästä työstä ei ole.
– En usko, että jaksan yöheräilyjä, vaipanvaihtoa ja piltin syöttämistä eläkkeelle asti, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu hyvältä ja omalta ratkaisulta, Tanja Heikkinen hymyilee.
”Normaalia” sijaisperhettä ei olekaan
Suurin osa sijoitettavista tai tukiperhettä tarvitsevista lapsista on 3-12 -vuotiaita. Koska lapset ja heidän tilanteensa ovat erilaisia, perheitäkin tarvitaan kaikenlaisia: yksineläjiä, lapsettomia, yksinhuoltajia, monikulttuurisia – kaikenlaisia.
Heikkisen perhe on toivonut heille tulevan vain alle kouluikäisiä lapsia, ihan käytännön syistä.
– Asumme täällä kaukana, ja päivittäinen kuljettaminen esimerkiksi Jyväskylään kouluun olisi liian raskasta.
Mielikuva siitä, että sijaisvanhempien pitäisi olla täydellisiä kasvattajia ja sijaisperheen jotakuinkin särötön, ei Tanja Heikkisen mielestä pidä paikkaansa. Kuitenkin omat lapsuudenkokemuksensa, traumansa ja surunsa on syytä tuntea ja olla niiden kanssa sujut.
– Kun sijaisperhekoulutuksessa piti lähteä selvittämään omaa historiaansa, niin kyllä se tuntui oudolta. Vertasin sitä siihen, kun sain omia lapsia. Ei silloin kukaan kysellyt, onko minulla voimavaroja tähän tai lapsuudentraumoja taustalla.
– Mutta nyt kun olen tehnyt tätä hommaa, olen huomannut, että ymmärtääkseen erilaisia perheitä ja tarinoita on hyvä tehdä se tutkimusmatka omaan menneisyyteensä.
Ei ole välttämättä eduksi, jos sijaisvanhemmaksi alkavalla ei ole taustassaan mitään menetyksiä tai säröjä.
– Elämän ei tarvitse olla siloteltua. Mutta silti oman elämäntilanteen pitäisi olla tasainen, että on voimavaroja muiden auttamiseen. Tuki- tai sijaisperhetoiminnalla ei voi paikata oman perheen tai parisuhteen ongelmia, Tanja Heikkinen miettii.
Tärkeintä on keskittyä lapsiin
Yleinen harhaluulo on Heikkisen mukaan se, että lapset joutuvat sijoitukseen aina vanhempien päihteidenkäytön vuoksi.
– On kaikenlaisia syitä: sairautta, mielenterveysongelmia, synnytyksen jälkeistä masennusta, väsymystä… Mitä tahansa tragedioita, jonka takia vanhemmat eivät väliaikaisesti pysty hoitamaan lapsiaan.
Miten sijaisvanhempana osaa suhtautua siihen, että lapset tulevat vaikeista olosuhteista?
– Etenkin lyhyissä sijoituksissa tavoite on, että lapsilla on sijaisperheessä hyvä olla ja heidän perustarpeensa tulevat tyydytetyksi. Lyhyessä hoitosuhteessa en voi ”korjata” lapsia, vaan huolehdin siitä, että heillä on ruokaa, lämpöä, turvaa ja lohtua. Pitkiin sijoituksiin suhtaudun tietysti eri tavalla, koska silloin lapsista tulee oman perheen pysyviä jäseniä, Tanja Heikkinen sanoo.
– Raskainta on, jos pitää kommunikoida paljon lapsen biologisen perheen kanssa. En voi auttaa heitä oikein mitenkään muuten kuin kuuntelemalla. Perheiden asioita ei voi jäädä murehtimaan, vaan pitää keskittyä lapsiin.
Työn ja oman kodin suhde
Tuki- tai sijaisperheeksi alkaminen on koulutuksineen, haastatteluineen ja kotikäynteineen pitkähkö, mutta ei mahdottoman raskas prosessi.
– Jos miettii näitä asioita, kannattaa aloittaa tukiperheeksi ryhtymisestä. Koulutus on nopea, eikä tukiperheenä oleminen sekoita oman perheen pakkaa liikaa.
Tanja Heikkisen pelko siitä, että oma koti muuttuisi sijaisperheilyn myötä ikään kuin juna-asemaksi, ei ole toteutunut.
– Näin sijaisperhekoulutuksen aikana painajaista siitä, että leivoin koko ajan pullaa. Mutta ei täällä kodissamme tosiaankaan ole ollut mitään trafiikkia! Kaikki sijoitusasiat hoidamme oman sosiaalityöntekijämme kanssa, hän toimii välittäjänä meidän ja muiden viranomaisten välillä.
– Sen olen huomannut, että kun koti on työmaa, niin sieltä pitää myös lähteä pois. Vietämme useimmiten lomat jossain muualla kuin kotona. – MY
Tanja Heikkinen halusi suurperheen ja sai sen. Sylissä on yhdeksän kuukauden ikäinen sijaispoika. Fanni Heikkinen, 9, on ollut isosiskona tavallista useammille lapsille.
