Takomarkkinoiden sepänpajoissa kävi torstaina ahkera kilke. Kahdeksan kurssilaista opetteli seppämestari Hannu Antilan opastukselle puukonterän takomista. Karkenevasta hiiliteräksestä muotoutui kuin muotoutuikin iltaan mennessä kahdeksan terää.
– Kyllä kaikki saivat kurssilta teroitetun puukonterän mukaansa, vahvistaa Antila.
Yksi nuorimmista kurssilaisista oli 12-vuotias Oliver Koivunen Jämsästä, joka tuli kurssille äitinsä Crista Koivusen kanssa. Koivusen kotoa ei sepän pajaa löydy, mutta Oliverin tarkoituksena on jatkaa harrastusta, mikäli mahdollisuuksia eteen aukeaa.
Kansainvälistä väriä kurssille toivat Yhdysvaltojen Indianasta, Bloomingtonin kaupungista, Petäjävedelle tulleet Anitta Salkola-White ja Laura White. Petäjävedeltä kotoisin olevan Anitta Salkola-White ja hänen tyttärensä Laura olivat vierailemassa Anittan isän luona. Kyläilyn ja lomailun lomassa naiset ovat osallistuneet paikallisiin kesäaktiviteetteihin, joista taontakurssi on varmasti eksoottisimmasta päästä.
Keltaisena hehkuvaa saa takoa
Kokenut seppä tietää, että ensikertalainen kohtaa puukonterää takoessaan haastaviakin työvaiheita. Tarkkana saa Antilan mukaan olla esimerkiksi sen suhteen, ettei polta työstettävää puukonteränalkua ahjossa. – Rautaa pitää koko ajan vahtia, ettei se pääse sulamaan, sanoo Antila.
– Noin 700-800 astetta on aika ihanteellinen taontalämpötila. Sen näkee raudan väristäkin; sen pitäisi olla sellainen keltahehkuinen, kun aloittaa takomisen. Puukonterää taotaan niin kauan kun se hehkuu. Kiderakenne tiivistyy vasta sitten, kun rauta alkaa tummumaan. Mutta liian kylmänäkään ei saa takoa, koska silloin rauta taas halkeaa, Antila toteaa.
Käsillä tekeminen viehättää
Sastamalaisella Antilalla on takanaan yli 30 vuoden ura seppänä.
– Ensimmäisiä kertoja taoin itse 1980-luvun puolivälin jälkeen. Minun piti museoida sepän paja kesämökille. Siitä innostuin itsekin kokeilemaan. En ollut koskaan seppää nähnytkään, mutta ajattelin kokeilla, että saisinko jotain tehtyä. Täällä Petäjävedellä olen käynyt nyt 30 vuotena vakoilemassa ja opettelemassa.
– Takomisessa viehättää se käsillä tekeminen. Siinä näkee koko ajan, mitä valmistuu. Ja aina välillä, kun raudan laittaa ahjoon kuumenemaan, sitä ei edes tiedä, mitä siitä tulee. Pikkuhiljaa voi miettiä, että mitähän tässä tehdään. Monta kertaa käy niin, että sen huomaa vasta kun on vähän aikaa tehnyt, että ai, tästä tulikin tämmöinen, nauraa Antila.
Kokkiveitsiä NHL-pelureille
Hannu Antila tekee mielellään portteja ja kaiteita, samoin hautaristejä.
– Ne täytyy yleensä itse suunnitella ja miettiä kaikki työvaiheet ja toteutukset, se on aika mielenkiintoista.
Seppämestarin pajassa on valmistunut myös lukuisia veitsiä.
– Näitä kokkiveitsiä on lähtenyt maailmalle noin 2000 kappaletta. Niitä on mennyt esimerkiksi Kanadaan aika paljon NHL-pelaajille.
Hanna Mäkinen
