Mökillään Oksanen käy uimassa monta kertaa päivässä, lukee paljon, saunoo iltaisin, tapaa ystäviään – ja opettelee uusien esitysten tekstejä ulkoa.

 

 

“Rakastan Petäjävettä, joten juhlin täällä”

 

 

Tulevana sunnuntaina näyttelijä-laulaja Ritva Oksanen viettää 80-vuotissyntymäpäiväänsä pitämällä Petäjäveden kirkossa runoesityksen. Ihmiseltä ihmiselle -esityksessä kuullaan piispatar Irja Askolan runoja Ritva Oksasen, Lena Labartin ja Kirsi-Kaisa Sinisalon lukemana ja tekstien välissä lauletaan tuttuja virsiä.

– Tiesin, että olen mökillä silloin ja olen aina juhlinut esiintymällä. Petäjävesi ja ihmiset täällä ovat minulle rakkaita, siksi haluan viettää juhlani täällä.

Askolan runot ovat ihmisläheisiä, elämänmakuisia. Runoesitystä on tehty aikaisemmin Helsingissä ja vielä heinäkuussa se esitetään Kajaanin runoviikoilla.

 

”Tultaessa tienristeykseen, joku kauhistuu, tieni näyttää päättyvän. Toinen havahtuu, sydämestään ilahtuu, maisemat vaihtuvat, voin valita.”

 

80 vuotta täyttävä Oksanen nauttii työnteosta. Viime viikolla hän esiintyi Pedro Hietasen kanssa sotaveteraaneille Peurungassa. Myöhemmin 9.7. hän pitää juhlakonsertin Jyväskylässä ja laulaa tunnettuja hittejään Lasse Hirven orkesterin säestämänä.

Älä jätä sinua yksin -esitys on pyörinyt jo useamman vuoden. – En pääse siitä eroon, olen tehnyt sitä vieläkin koko kevään. Oksanen hymyilee. Sille jatkoa on uusi teos Rakasta minut vahvaksi, jossa Oksanen esiintyy yhdessä Pedro Hietasen kanssa laulaen ja lukien Aino Suholan tekstejä. Sen ensi-ilta on 6.9. Aleksanterin teatterissa.

Oksanen on ollut myös Rakkaus -työnimeä kantavan dokumenttielokuvan filmauksissa mukana, ja kuvauksia on luvassa vielä syksyllä. Dokumenttielokuvaohjaaja Anu Kuivalaisen filmaus kertoo siitä, mitä rakkaudelle tapahtuu, kun ihminen vanhenee. Oksasta on haasteltu ja hänen esityksiään on kuvattu siihen. Elokuva julkaistaan syksyllä 2020.

Hän on mukana toisessakin filmausprojektissa, josta ei voi vielä kertoa enempää

Esitysten välissä Oksasen kesä kuluukin mökillä tulevien projektien tekstejä opetellessa. Hän nauttii, että voi vielä tehdä töitä ja että niitä on siunaantunut koko ajan lisää.

– Itse ammennan ihmisestä ja ihmisyydestä ja olen valpas toisiin ihmisiin nähden, kuuntelen heitä. Eikä rakkaus iän myötä katoa, vaan muuttaa muotoaan. Rakkaus on sitä, että huolehtii siitä, mitä ihmisille tapahtuu ja pitää huolta toisista.

Ikääntyminen on Oksaselle suuri lahja ja on ollut rankkaa huomata, kuinka nuoremmatkin ihmiset ympärillä kuolevat, ihan yhtäkkiä. – Silloin joutuu miettimään, kuinka kauan itse saan olla täällä. Olen ajatellut, että olen suuri ihme, kun olen tässä ja saan tehdä kaikkea, ja olen kaikesta tähän mennessä selviytynyt.

– Iän myötä kaikki hidastuu. Iän myötä sitä osaa myös pitää puolensa ja osaa sanoa ei. Malttiakin on enemmän kuin nuorempana; ei tarvitse jaksaa kuin tämä päivä tai tunti, ja sitten tämäkin menee ohi. Kun on monesta selvinnyt, tietää selviytyvänsä jatkossakin. Vaikka ulkomuoto rapistuu, sisältä kirkastuu. – SK

 

 

Su 16.6. klo 16 Petäjäveden kirkossa “Ihmiseltä ihmiselle”- runoesitys / Ritva Oksanen, Lena Labart, Kirsi-Kaisa Sinisalo. Ritva Oksasen 80-vuotisjuhlapäivä. Esityksen jälkeen kakkukahvit seurakuntakodilla. Ohjelma ovelta 20 €.