Mies silittää paidan
Mies noutaa rypistyneen valkean kauluspaidan vaatekomeron uumenista. Hän kasaa silitysalustan ja laittaa silitysraudan liedelle lämpiämään. Hän pistää Seija Simolan taustalle soimaan ja käy toimeen.
Mies silittää paidan. Hän kostuttaa kielellään ohutta lankaa ja tähtäilee neulansilmää, kuten hyökkääjä reikää maalivahdin suojuksista.
Mies ompelee irtoamaisillaan olevan napin kiinni, tietäen onnen ja mahdollisuuden roikkuvan löyhästi kiinni todellisuudessa alimman napin tapaan, joka on aina valmiina ratkeamaan uudelleen. Painolastin iskiessä vastaan liian voimakkaasti.
Mies silittää paitaa hartain vedoin. Jättäen vaikeimmat kohdat eli olkapäät suoristamatta. Alitajunta muistuttaa aika ajoin pienestä möröstä, joka tarvitsee myös oman paikkansa. Tekee illasta jännittävämmän, ei pelkän itsestäänselvyyden.
Mies katselee peilin edessä aikaansaannostaan. Valkoinen pelipaita olisi valmis. Valmiina taisteluun epätoivoa vastaan, valmiina ottamaan vastaan onnen kyyneleet summerin soidessa. Köyhän miehen pieni ilo on voimakkaampi tunnetila, kuin jatkuva arkinen suru, johon on jo aikoja sitten turtunut.
Mies istuutuu plyysisohvalle pieni mörkö harteillaan. Hän avaa vastaanottimen ja sulkee kaiken muun ulkopuolelle.
Kun aika on.
– Markku Koskinen
