USA:n U19-salibandymaajoukkueessa oli Kanadan MM-kisoissa yhteensä yksitoista sellaista pelaajaa, jolla on USA:n kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus.
USA:n maajoukkue kutsui taas
Petäjävedellä asuva 19-vuotias Rikhard Lehtinen oli taas vahvistamassa USA:n salibandymaajoukkuetta, tällä kertaa 19-vuotiaitten poikien MM-kisoissa Kanadan Halifaxissa. Lehtisen äiti on amerikkalainen, joten Rikhard Lehtinen on sekä Suomen että USA:n kansalainen.
– USA:sta otettiin yhteyttä pari vuotta sitten ja silloin olin ensimmäisen kerran USA:n maajoukkueessa, Lehtinen kertoo.
– Kanadan-matka meni ihan hyvin, tulimme alkulohkossa kolmanneksi.
Pelimatkalla mukana ollut isä Jari Lehtinen kertoo, että kotimatka venyi suunniteltua pitemmäksi ensimmäisen lennon myöhästymisen takia.
– Jouduimme odottelemaan Toronton kentällä kymmenen tuntia ja yhteensä kotimatkaan meni 50 tuntia.
Salibandy pieni laji USA:ssa
Rikhard Lehtinen on pelannut salibandya kahdeksan vuotta, ensin Happeessa ja nyt kolme vuotta O2-Jyväskylässä.
– Suomessa on selkeästi kovempi taso kuin USA:ssa. USA:ssa ei pelata salibandya missään sarjassa, siellä järjestetään vain turnauksia, Lehtinen kertoo.
– USA:n maajoukkueessa oli enemmänkin kaksoiskansalaisuuden omaavia pelaajia: viisi pelaajaa Suomesta, viisi Ruotsista ja yksi Sveitsistä.
Jari Lehtisen mukaan USA:ssa yritetään tällä hetkellä kovasti nostaa salibandyn suosiota.
– USA:ssa baseball, amerikkalainen jalkapallo ja koripallo ovat niin suuria lajeja, että muut jäävät varjoon. Salibandya on yritetty viedä esimerkiksi kouluihin, mutta jossain kouluissa mailat ovat jääneet käyttämättä, kun siellä on pelätty lattian kärsivän salibandyn palaamisesta, Jari Lehtinen kertoo.
– MM-kisatkin järjestettiin Pohjois-Amerikassa siksi, että laji saisi näkyvyyttä siellä ja nuoret pääsisivät näkemään peliä. Salibandy on pieni laji sekä USA:ssa että Kanadassa.
Juoksu uutena harrastuksena
Salibandy kuuluu vahvasti Rikhard Lehtisen elämään, ensi kaudella harjoituksia on viitenä päivänä viikossa. Uutena lajina mukaan on tullut yleisurheilu.
– Viime syksynä aloitin juoksuharjoitukset JKU:ssa. Juoksen lähinnä pika- ja keskimatkoja. Yleisurheilun puolella en ole vielä juuri kisoissa käynyt, kesän kisakautta odottelen, Lehtinen kertoo.
– Viime talvena salibandyharjoituksia oli vain kolmena päivänä viikossa, joten välipäivinä ehti juoksutreeneihin. Nyt täytyy katsoa, miten ehtii, kun harjoitusmäärä salibandyssa kasvaa.
Rikhard Lehtinen käy lukiota Petäjävedellä. Loppumassa on kolmas lukiovuosi, mutta ylioppilaaksi hän aikoo valmistua vasta vuoden päästä.
– Harrastuksen vievät niin paljon aikaa, että olen jakanut lukiokurssit neljälle vuodelle, ettei koulun ja urheilun yhdistäminen käy liian raskaaksi, Lehtinen kertoo.
– Koulu on kuitenkin ykkönen. – TL
Juuri 19 vuotta täyttänyt Rikhard Lehtinen on pelannut salibandya jyväskyläläisjoukkueissa kahdeksan vuotta. Pari viikkoa sitten hän kotiutui Kanadan-matkalta, jossa hän oli vahvistamassa USA:n maajoukkuetta U19-MM-kisoissa.