Eine Rautasaaren pihamaalla Liisalanperällä soi kahtena toukokuisena lauantaina sitkeä moottorisahasinfonia. Kymmenen veistokurssilaisen käsittelyssä tukevista pölleistä kuoriutui näyttäviä, usein eläinaiheisia veistoksia.
Kaikki teokset syntyivät puupölleistä moottorisahalla veistämällä. Hienosäädössä apuvälineenä toimi muun muassa ketjuterälaikkainen rälläkkä.
Saukkolasta kurssille tulleen Tommi Närhen aiheena oli Pikku Myy.
– Teen tämän äitienpäivälahjaksi vaimolle. Pikku Myy on toinen kurssilla tekemäni työ. Ensimmäinen työni oli karhu, jonka sain valmiiksi viime lauantaina. Mukana on vielä kaksi pölliä, joten lisääkin voi tulla. Kyllä tämä lähti ihan käsistä, nauroi nopeaotteinen kurssilainen.
Muuramelainen Markku Raitapuro oli tyytyväinen kurssin antiin. – Onneksi tuli lähdettyä. Tämä vei heti mukanaan.
Ensimmäisen kurssipäivän perusteella Raitapuro oli jo oppinut, että moottorisahaveistosta tehdessä ei kannata hosua. Tarvittaessa on osattava hidastaa vauhtia ja malttaa, ettei työ mene pieleen. – On vaativaa saada työhön kolmiulotteisuutta, kuvailee Raitapuro.
Samansuuntaisia ajatuksia esitti moni kurssilaisista. Ei ollut helppoa saada puupölkystä ulos silmissä ja mielessä siintänyttä ja paperillekin luonnosteltua hahmoa. Aloittelevien moottorisahaveistäjien työtä hidasti myös veistämisen lainalaisuus. Veistää voi niin kauan kun puuta riittää, mutta jos pois lähtee vahingossa liian iso pala, on peruuttaminen mahdotonta.
Kurssilaisilla oli mallinaan ohjaajien, Eine ja Susanna Rautasaaren, valmiita, vaikuttavia ja hienopiirteisiä töitä.
16 tunnin mittainen, kahdelle lauantaipäivälle jakaantunut moottorisahaveistokurssi lukeutui Jyväskylän kansalaisopiston kevätkauden ohjelmaan.
– Minua kysyttiin kurssin pitoon syksyllä. Epäilin suuresti, tuleeko tarpeeksi ilmoittautuneita. Kurssihaku julkaistiin joulukuussa, ja se oli täyttynyt jo tammikuun loppuun mennessä.
– Opetuksen pääpaino oli veistoksen hahmottamisessa, sillä siitähän veistotyössä on kysymys. Tein osallistujille kyselyn ennen kurssia, mitä odotuksia heillä on. Siltä pohjalta teimme Susannan kanssa alustavia suunnitelmia veistoksen toteuttamistavoista ja niille piirrosmalleja. Tarkoitus oli, että jokainen saa tehdä haluamansa aiheen. Suurin osa halusi tuoda myös oman puunsa.
– Näytimme myös, mitä muita pienempiä työvälineitä voi hyödyntää tarkassa veistotyössä. Puuseppä Mika Rautasaari ohjeisti puun jälkikäsittelyssä ja suoja-aineissa kertoen myös puun kuivattamiseen liittyvistä asioista.
– Tärkein asia kuitenkin oli, että jokainen osallistuja löytäisi luovuutensa ja rohkeutta sen toteuttamiseen — ja siten uuden harrastuksen. Veistämään ei opi päivässä eikä parissa, vaan se vaatii sitkeää harjoittelua, toteaa Eine Rautasaari.
Juttu ja kuvat: Hanna Mäkinen