Olli-Pekka Mäkelän mielestä Petäjäveden Petäjäisiä arvostetaan muualla ja seuralla on hyvä imago. – Petäjäiset on kasvattajaseura. Me kasvatamme tulevaisuuden tekijöitä ja joka vuosi meiltä lähtee yksi tai kaksi talenttia eteenpäin.
”Pienessä seurassa saa jokainen olla omanlaisensa”
Julkaisemme Petäjäveden Petäjäisten 85. juhlavuoden kunniaksi juttusarjan Tähdentekijät, jossa esittelemme seuran valmentajia, jotka tekevät upeaa vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi.
Nimi ja jaosto?
Olli-Pekka Mäkelän, 60, urheilutausta on Haapamäen Pallopojissa, jossa Mäkelä alkoi 9-vuotiaana pelaamaan jalkapalloa. Keuruun Kisailijoissa hän harrasti yleisurheilua. Vahvat lajit olivat pituushyppy ja pikamatkat. Jalkapallo vei kuitenkin mennessään ja vuonna 1980 Mäkelän joukkue JYP-77 nousi ykkösdivariin ensimmäisenä Keski-Suomesta.
– Aika paljon olen futiksen kanssa tehnyt 50 vuoden aikana ja koko sen ajan olen pelannut sarjapeleissä. Kaikkea ei ole kuitenkaan voinut matkan varrella valita, eli ei voi tietää mihin rahkeet olisivat vielä riittäneet. Itse yritän potkia urheilijoita aina eteenpäin niin pitkälle kuin voi. Valmennettaviani on mennyt ykkösdivariin ja maajoukkueeseen asti.
Ketä tai mitä joukkuetta valmennat tai olet valmentanut?
– Olen valmentanut HPP:ssa, KeuPassa, JJK junioreissa ja Jämsänkosken Ilveksessä. Palloliiton Keski-Suomen piirin toiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana, piirijoukkuevalmentajanakin, mikä on ollut ihan huippuhetkiä. Petäjäisissä valmennan nyt miesten edustusjoukkuetta, joka pelaa kuutosdivarissa. Vedän myös 5-6-vuotiaiden ryhmää ja aikuisten jalkapallokoulua. Jotta voi valmentaa, niin pitää olla tasapaino kotona ja kentällä, eli takaa löytyy se ymmärtävä vaimo, joka antaa mahdollisuuden toimia.
Kuinka pitkään olet tehnyt valmennustyötä Petäjäisissä?
– Kun muutimme Litmaan 2014 ja miesten edustusjoukkue oli jäänyt ilman valmentajaa, päätin lähteä mukaan. Nyt vedän myös uutta ikäkausijoukkuetta ja 5-6 -vuotiaita on nyt 15. Tasoeroja joukkueessa on aina, mutta tämän ikäisissä sen todella huomaa, kun osa haluaa tehdä hiekkakakkuja ja toiset maaleja. Lapset tässä opettaa eniten minua ja hauskaa pitää olla – se on pääasia. Apuvalmentajina toimivat Onni Kovanen ja Chutidet Pisin.
Miksi olet lähtenyt alun perin Petäjäisten toimintaan mukaan?
– Aikaa tämä ei vie kuin pari iltaa viikossa. Valmentaminen on itsellekin terapiaa. Kyllä tässä kaikki muu unohtuu.
Mikä on valmentajan tärkein tehtävä?
– Pelipaikkoja pitää sotkea varsinkin nuorilla, vaikka toki ihannetilanne olisi, että joukkueessa kaikilla paikoilla olisi sopivat pelaajat. Peluuttaa pitää paljon. Valmentajan pitää luoda puitteet ja jokaisen pitää pystyä harjoittelemaan omilla avuillaan. Jokaisen ei tarvitse olla paras.
Mitä toivot valmennettavilta ja heidän vanhemmiltaan?
– Aikuisilta toivon sitoutumista, avoimuutta, sitä että ollaan kiinnostuneita lajista. Junnuilta toivon, että jokainen on omilla vahvuuksillaan mukana. Valmentajana haluan aina tietää pelaajista mahdollisimman paljon, olen kiinnostunut ja kyselen kuulumisia. Pelaajan menestyminen on omasta halusta kiinni. Harjoitella pitää, jotta kehittyy, mutta myös levon ja ravinnon pitää olla tasapainossa, etenkin kun ollaan kasvavia lapsia ja nuoria.
Mitkä ovat valmentajan parhaita hetkiä?
– Kun saavutetaan pieniäkin tavoitteita sekä joukkueen yhteisöllisyys.
Entä haasteellisimpia?
– Joukkueisiin pitäisi aina valita joukkueenjohtaja, useampi valmentaja ja niitä, jotka hoitavat kuljetuksia, hankintoja ja turnauksia, etteivät hommat jää vain yhden vastuulle. Nykyiseen maalivahtitilanteeseen pitäisi puuttua eli siihen valmennukseen panostaa. Jatkuvuuden kannalta pitäisi myös saada uusi joukkue jokaisesta ikäryhmästä. Meiltä puuttuu nyt kokonaan 2005 ja 2006 syntyneiden ryhmä. Tavoitteena on, että kaikille 13-vuotiaaksi asti olisi joukkueet. Myös tyttöjen tekemiseen ja tuomarointiin pitäisi panostaa. Seuran sisällä toivoisin, että kesän jalkapalloleiri löydettäisiin paremmin. Siellä saa vähän erilaisia harjoitteita kuin omalta valmentajalta. Myös valmentajiksi pitää onkia nuoria mukaan ja Petäjäiset tarjoaakin valmentajakoulutusta kaikille halukkaille. Nyt meillä toki on hyvä tilanne, kun nuoria osaajia on voimalla tulossa.
Miten kuvailisit 85-vuotiasta urheiluseuraa ja sen roolia tänä päivänä?
– Tärkeintä on tarjota edullista toimintaa, mutta pyrkiä mahdollisimman hyvään laatuun. Meillä pienessä seurassa saa jokainen olla omanlaisensa ja voidaan pitää ryhmässä mukana, jos vain itse haluaa olla ja harjoitella. Kilpailu ole tärkeintä, eikä kaikista pidä tehdä samanlaisia. Lajien kesken yhteistyötä voitaisiin lisätä seuran sisällä – etenkin yleisurheilusta olisi hyötyä myös jalkapallossa. – SK
