Antti Tupamäen ja Janne Tiaisen omistama ruuna Polara osallistuu sunnuntaina Tukholman Solvallassa ravattavaan kylmäveristen Elitkampen –arvolähtöön.

Antti Tupamäen ohjastama ja valmentama Polara juoksi Elitkampenin voittajaksi vuonna 2017. Viime vuonna Polara tuli tiukassa voittokamppailussa toiseksi.

Tulevan viikonlopun Elitkampenia Polaran taustajoukot odottavat toiveikkain mielin.

– Odotusarvot ovat korkealla. Ainahan sitä toivoo, että menisi hyvin. Polara on mennyt viime vuosina niin hyvin Elitkampenissa, että vähän jännittää, vieläkö sama onni ja tuuri jatkuu. Alkuvuoden startit menivät Polaralla vähän niin ja näin, mutta viimeisin startti Vermossa meni erinomaisesti, ja hevonen oli tosi loistava siellä. Siinä mielessä pikkuisen on odotuksiakin. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin se, että hevonen pysyisi kunnossa eikä mitään sattuisi. Se on se, mitä aina eniten toivoo, kertoo Janne Tiainen.

Ravintola Kanttari on järjestänyt fanimatkan, joka vie parikymmentä Polaran ja raviurheilun ystävää seuraamaan Elitkampenia paikan päälle Tukholmaan

– On tosi hienoa, että Kanttari tuollaisen fanimatkan järjestää, kiittää Tiainen. – HM

 

Kuvassa Polara ja Antti Tupamäki toukokuun 4. päivänä Vermossa, jossa Polara voitti Erkon pokaali –lähdön ajalla 23,0. Kuva: Hippos / Hanna Laakso.