Ohra-Ahojen kulttuurikodissa syntyy taidetta edelleen
Pettuveen paras paikka -juttusarjassa esittelemme petäjävetisille tärkeitä paikkoja. Kriteerit saavat olla millaiset tahansa, sillä nehän ovat henkilökohtaiset. Tehtävänä on myös vinkata seuraava haastateltava – niin annetaan jutun kiertää vapaasti minne vain.
Nyt menemme muusikko, takotaitelija ja kuvataiteilija Jukka Ohra-Ahon rakkaimpiin maisemiin kotiin Ylä-Kintaudelle. Ohra-Aho asuu vaimonsa Ailan kanssa edelleen synnyinkodissaan, eikä ole muualla asunut koskaan. Pihapiiri ja oma metsä ovat tärkeimpiä paikkoja elämässä. Myös sisarukset perheineen käyvät mielellään laspuudenkodissa kylässä ja välit ovat perheessä lämpimät. Tytär Birgit käy myös usein kotona.
Pihatiellä on vanha maitolaituri, pihassa pieni lampi ja paljon vanhoja rakennuksia. 70-luvulla Jukka rakensi itselleen sataneliöisen näyttely- ja pajatilan. Omasta metsässtä löytyy kota ja metsäkämppä. Rakennukset ja pihapiiri on hyvin hoidettuja, ja kesällä kukat kukkivat.
– Vaimo on viherpeukalo, ja kotona on aina puhdasta ja hyvää ruokaa, Jukka ylistää Ailaansa.
Kotia on remontoitu vuosien varrella ja isona hankintana viime kesänä asennettiin maalämpö, joka on tänä talvena antanut hyvän, tasaisen lämmön. – Meillä oli puulämmitys, mutta se on työläs, kun tulee tätä ikää lisää, Ohra-Aho tuumii.
Traktorilla hän tekee edelleen puut ja muut ulkotyöt. – Kyllähän maatalossa pitää traktori olla.
Traktoriurakoinnin lisäksi Ohra-Ahoilla oli aikaisemmin lypsykarjaa, mutta leipä on tullut myös musiikilla ja taiteella. Ohra-Aho on tunnettu takotaiteestaan ja rohkeistakin materiaaleistaan. Ohra-Aho hyödyntää käytöstä poistuneita maatalon- sekä muitakin käyttöesineitä. Kierrätysajatus oli aivan uutta 70-luvulla, jolloin hän piti ensimmäisen näyttelyn Osuuspankin kerhohuoneella.
Vuosikymmenten aikana Ohra-Aho on tehnyt kipsimuotokuvia noin 40, ja taottuja teoksia on tuhansia. Viimeisin julkisen paikan työ oli Uuraisten liikenneympyrään tilattu kurkipatsas.
Myöhemmin kesänäyttelyitä pidettiin vuosittain myös Ohra-Ahojen kotiateljeessa kotisseutuviikkojen yhteydessä, jolloin väkeä tuli bussilasteittain.
Ohra-Aho sai ensimmäisen haitarinsa 10-vuotiaana, ja keikkailee edelleen viikoittain trubaduurina.
– Meillä oli kulttuuriystävällinen koti, kuvataide ja musiikki oli läsnä ja kumpaakin tarjottiin, Äiti Saara oli kuvatateiteilija, piti lukuisia näyttelyitä ja vaikutti yhteiskunnallisissa tehtävissä. Isä Reino oli seppä ja taitava käsistään ja teki kaikki huonekalut ja käyttöesineet itse.
Myös Jukan siskot Katriina, Eeva ja Maija ovat taiteellisesti lahjakkaita, tytär Birgit laulaa.
Ohra-Aho oli aikaisemmin 35 vuotta mukana kunnan luottamustehtävissä. Kulttuurilautakunnan puheenjohtajana hän ideoi ja oli mukana toteuttamassa muun muassa Petäjäveden jokavuotista kotiseutuviikkoa, jossa joka päivälle järjestettiin erilaisia tilaisuuksia.
Lisäksi hän on ollut 20 vuotta käräjäoikeuden lautamiehenä.
Varsinkin kyläkoulun lakkauttamisen jälkeen Ylä-Kintauden elämä on hiljentynyt melkoisesti siitä, kun Jukka oli lapsi – vaikka toki uusiakin taloja nousee ja asukkaita muuttaa kylään.
Vanhan kirkon hautausmaalla on Reino-isän papan ja mummon hautakivi, jonka Jukka oikaisi ja korjasi viime kesänä.
Juuret ovat syvällä täällä. – SK
Ohra-Ahojen kotitilalle toivottaa tervetulleeksi vanha maitolaituri ja näkymä on kuin postikortista. Omasta metsästä löytyy metsäkämppä ja kota, kodin pihapiiristä ateljeerakennus, jonka alakerrassa on sepän paja. Komean kukon nuori, kiharapäinen taiteilija teki tilaustyönä 70-luvulla syntymäpäivälahjaksi Fredriksonin lakkitehtailijasuvulle. Ylä-Kintaudella on maisemat parhaimmillaan kuin Lapissa. Juhannuksena lippu vedetään salkoon totta kai, ja vaimon kasvattamat kukat kukkivat läpi kesän. (Kuvat: Jukka Ohra-Aho)
