Koulukuljettajan esitutkinnan rikosnimikkeenä on lapsen seksuaalinena hyväksikäyttö
Ilta-Sanomat uutisoi lisää koulukyytien kuljettajan rikosepäilystä eilen torstaina.
Muutama yläkoulun oppilas oli kertonut viime viikon perjantaina koulun henkilökunnalle, ensin koulukuraattorille, kuljettajan epäasiallisesta käyttäytymisestä. Koulun puolesta asiasta tehtiin rikosilmoitus heti perjantaina ja sen pohjalta on aloitettu esitutkinta. Ilta-Sanomien uutisen mukaan tällä hetkellä rikosnimike on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja alle 15-vuotiaita asianomistajia on useampia kuin yksi.
Poliisista halutaan korostaa, että esitutkinta on vasta aivan alkuvaiheessa. – Tavallaan meillä olisi mahdollista käyttää esiselvittelyä, mutta kyllä tuossa sen verran on jo meillä tietoa, että sen perusteella on syytä tehdä selvittely rikostutkinnan kautta, tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitokselta toteaa Ilta-Sanomien uutisessa.
Poliisi ei avaa tapauksen yksityiskohtia, kuten sitä, mitä kuljettajan epäillään tehneen. Rikoslain mukaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy, jos koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. Lain mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa.
Aaltion mukaan epäilty teko on lievästä päästä kyseistä rikosnimikettä. – Rikosnimikkeestähän sen voi lukea, että epäilty teko on tehty koskettelemalla tai muulla tavoin. Tämä (epäilty teko) on sieltä hyvin lievästä päästä. Mutta kun emme vielä tiedä, että mitä kaikkea tähän voi mahdollisesti liittyä. Sitä alamme nyt tutkia.
Aaltio ei tässä vaiheessa kerro epäillyn kuljettajan sukupuolta tai ikää. – Epäilty henkilö tekee koulukuljetuksia. Todennäköisesti on niin, että näiden koulukuljetusten aikana on tullut tämä yhteydenpito. Epäillyn toiminnan epäillään jatkuneen ihan viime viikon loppuviikkoon saakka.
Poliisi ei kerro asiasta vielä tämän tarkempia yksityiskohtia.
Kuljetusyrityksen kanssa on sovittu, ettei henkilö tee koulukuljetuksia esitutkinnan ollessa käynnissä.
Koululta tiedotettiin Wilma-viestillä heti maanantaina kaikille Petäjäveden perusopetuksen oppilaiden huoltajille, että tällainen tutkinta on käynnissä. – SK
(Kuva: Suomen Poliisi)