Arkkitehdin sanoin uudistetusta kirkosta

 

Arkkitehti Markku Mykkänen kertoi Petäjäveden kirkon vaiheista ja uudistuksista kirkon käyttöönottomessussa 10.2.2019:

“Tämän arkkitehti August Bomanin suunnitteleman ja kirkonrakentaja Jaakko Kuorikosken johdolla rakennetun kirkon juhlallisia vihkiäisiä vietettiin 29.9.1879 – 140 vuotta sitten aikalaiskirjoitusten mukaan läsnä oli tiettävästi 2500 henkeä, toisenlaisen arvion mukaan kolmasosa joutui jäämään ulkosalle väenpaljouden vuoksi.

Kirkkotila oli ensimmäiset 40 vuotta uusrenessanssin asussa: alttarialuetta hallitsi kolmesta kolmiosta muodostettu alttariseinän koristeellinen raskaanoloinen verhous. Myös saarnatuoli ja hirsien päät olivat hyvin koristeelliset. Katot olivat alussa vaalean siniset, seinät harmaat, pilarit, palkit ja penkit ruskeita.
Aikaa myöten ne tummuivat kamiinojen ja kynttilöiden savusta.

Vuonna 1937 arkkitehti Kauno S. Kallio suunnitteli sisätilalle uuden ilmeen, joka edusti pohjoismaista klassismia. Elettiin funktionalismin murroksessa. Kaikki ylimääräinen koristelu poistettiin – alttariseinän kolmiorakenne korvattiin yksinkertaisilla kehysrakenteilla, saarnatuolista ja hirsirakenteista poistettiin kaikki koristeet.

Taiteilija Antti Salmenlinna täydensi kokonaisuutta taideteoksillaan, jotka ovat edelleen näkyvissä. Yleisilme oli hyvin vihreä – kaikki seinä- ja kattopinnat sekä penkit oli maalattu vihrein sävyin.

Taiteilija Urho Lehtisen näkemys saatiin vuonna 1966, jolloin katto ja sitä kannattava pilaripalkisto muuttui valkoiseksi, lehteripilarit ja penkit harmaiksi, seinät olivat vielä vihreitä.

1977 Antti Eskelisen suunnitelmien mukaan tehty kokonaisuus onkin teille tuttu. Se harmaine sävyineen ja ruskeankellertävine seinineen hallitsi kirkkosalia viimeiset 40 vuotta.

Useat erilaatuiset maalikerrokset ja viimevuosien talviaikainen kylmilleen jättö saivat maalipinnoissa aikaan pahaa jälkeä. Perusteellinen korjaus tuli tarpeelliseksi.

Nyt tehtyä korjaustyötä on pohjustettu perusteellisesti museoviraston ja kirkkohallituksen ohjeistuksessa sekä kirkkolain määräysten edellyttämällä tavalla:

– on tehty kattava kuntoarvio rakenteista ja pinnoista
– on tehty kattava väritutkimus kirkon historian aikaisista värikerrostumista
– on tehty toiminta-analyysejä kirkon tulevia tarpeita silmälläpitäen
– on esitelty hanketta esimerkkitapauksena kirkkohallituksen tulevaisuusryhmässä.

Kirkon toiminta on muotoutumassa ylhäältä johdetuista tapahtumista enemmän seurakuntalisista itsestään lähteväksi toiminnaksi. Toiminnallisista muutoksista tärkeimpänä voisi mainita kirkon etuosan muutokset: alttarialuetta on laajennettu kirkkosaliin päin ja ensimmäiset penkkirivit on tehty siirrettäviksi. Tämä mahdollistaa:

– väljemmän kulun ehtoollisella,
– pienryhmien vapaan sijoittumisen alttarin lähelle
– tilaa musiikkiesityksille,
– kirkkonäytelmille,
– tilaa lasten, nuorten, aikuisten, vanhusten, vammaisten ym. monenlaiselle toiminnalle.

Muita muutoksia ovat urkuparvelle johtava uusi portaikko, morsius-/monitoimihuone ja pieni wc-tila. Muutama pieni varastotila on myös löytänyt paikkansa.

Visuaalisina lähtökohtina olen pitänyt historiallisia ja teologisia perusteita.

Kirkkotilaan kuljetaan alkuperäisessä asussaan olevien lehterinalusrakenteiden alitse ja nähdään alttarialue, jonka seinät on maalattu alkuperäisin värein (kuorin vasemmanpuoleisen ikkunan vierestä löytyy pieni pala alkuperäistä maalausta vuodelta 1885). Kirkon istuinalue, sen seinät ja penkit on maalattu 1970-luvun värein vähän kirkastettuina.

Kirkon hallitsevana piirteenä on valoisuus – katto ja sitä kannattelevat rakenteet ovat valkoisia, penkistö on myös vaalea, Jumala on valkeus, Jumala on totuus, Jumala on rakkaus, kerrotaan Raamatussa.

Luterilaisen kristillisyyden ydin on ohjannut myös alttariseinän jäsentelyä.

Kuten alkuperäisessä alttariseinässä, ylimpänä oleva isoin kolmio kuvaa Jumalaa – nyt ei kuitenkaan valvovana silmänä vaan Jumalan nimenä JHVH, valkeutena, joka on kaikkialla läsnä ja josta kaikki on lähtöisin. Vasemman oven päällä oleva kolmio kertoo Kristuksesta – lähellä viereisellä seinällä olevaa Marian ikonia. Kolmiossa esiintyvät Kristus-monogrammein varustettu viinimalja ja leipä (niin usein kun te näitä nautitte, tehkää se minun muistokseni), viinipuun oksat (minä olen viinipuu ja te olette oksat) ja kreikkalaiset kirjaimet alfa ja oomega (jumaluus joka on ollut alusta asti ja on loppuun asti). Oikean puoleisessa kolmiossa Jumalasta ja Kristuksesta virtaava Pyhä Henki laskeutuu kyyhkyn hahmoisena kohteeseensa. Jos tarkastelette näitä kolmioita laajemmin, voitte hahmottaa niistä muodostuvan yhden suuren kolmion, joka pitää sisällään
nämä kaikki. Sen ytimessä ylösnoussut Kristus siunaa lapsia.

Hengellisenä kuvana voi nähdä myös koko kirkossa käynnin: Sisään käydään vihreiden ovien kautta (vihreä nähdään liturgisesti toivon värinä), kuljetaan sinisten penkinpäätyjen muodostaman kujan läpi kuin meri aukenisi edessämme (vertautuen Israelin kansan pakoon Egyptin orjuudesta Punaisen meren poikki – Minkä orja minä olen?). Tulemme ehtoollisella osalliseksi sovituksesta alttariseinän virtaavien vesipaasien äärellä. Poistumme sinisen penkinpääkujan läpi muistaen Jeesuksen sanat: Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Avaamme vihreän oven – elämään.

Kirkkotilassa ei kaikki ole vielä aivan valmista, mm. Pyhän Hengen kyyhky juuttui matkallaan flunssaisiin käsiin, mutta on tulossa tuota pikaa. Lehtereiden kaiteisiin on tulossa Samuli Heimosen maalamana uutta taidetta, joka osaltaan täydentää kuvin kerrottuja sisältöjä. Ainakin urkuparven kaiteessa sitä on nähtävissä jo huhtikuun piispantarkastuksen yhteydessä.”

Markku Mykkänen