Relaxin ja Rennoxin uudet tilat ovat keskeisellä paikalla kirkonkylällä. – On mielekästä tehdä työtä hyvässä ympäristössä, naiset tuumaavat.

 

Apteekin taloon saatiin uutta “rennompaa” eloa

Viime torstaina kävi kuhina kirkonkylällä, kun entisen Salmisen hautaustoimiston tiloissa avajaisiaan viettivät Petäjäveden Hieronta Rennoxin Irja Viitanen ja Hieronta Relaxin Mirva Niininen. 30 tehoneliötä remontoitiin talkoovoimin kahdessa viikossa viihtyisiksi kahden naisen toimitiloiksi. Odotustilan seinä tapetoitiin petäjävetisen luontokuvaaja Petrus Lesosen kuvasta teetetyllä upella tapetilla. Avajaisiin saatiin mukaan Mirva Niinisen kummipoika Henry Jäppinen, joka on ansioitunut nuori ralliautoilija.

Irja Viitanen on toiminut hierojayrittäjänä 27 vuotta ja hänellä on edelleen asiakkaita, jotka ovat käyneet hänellä alusta asti. Viitanen on myös jäsenkorjaaja ja tekee hieronnan yhteydessä nivelten mobilisaatiota. Lisäksi Viitanen tekee kuppauksia kotinsa hoitotiloissa.

Mirva Niininen aloitti yrittäjänä viime kesäkuussa. Hänen urheilu- ja lähihoitajataustansa antaa oman lisänsä klassiseen hierontaan. – SK