Petäjäveden joulu 2014 -lehdessä vuonna 2014 esiteltiin Petäjäveden Petäjäisten vaiheita Lampisten perheen kautta. Ensi vuonna 2019 Petäjäiset täyttää 85 vuotta.
– Ei Nikeä, eikä Adidasta, vaan Vuokon äidin tekemät froteeasut, nauraa Petäjäveden Petäjäisten menestyksekkääseen tyttöjen viestijoukkueeseen 1960-luvulla kuulunut Sirkka-Liisa Puputti, omaa sukua Lampinen. Viestijoukkueessa juoksivat paikkakunnan nopeimmat nuoret naiset: Vuokko Leppämäki, Sirkka-Liisa Lampinen, Anna-Leena Laitinen ja Kaarina Salminen. (Kuva: Sirkka-Liisa Puputin kokoelmat)
Juttu mainoksen jälkeen
Petäjäveden Joulu 2014: Lampisen PetPet-perhe juoksi, hyppäsi ja hiihti
Urheiluseura Petäjäveden Petäjäiset perustettiin helatorstaina 10.5.1934 Salmen talossa. Kokouksen pöytäkirjan mukaan perustajajäsenet olivat todenneet pitäjän urheiluelämän köyhäksi. Petäjäisten perustajat ryhtyivät tarmokkain ottein rakentamaan paikkakunnalle uudenlaista urheilukulttuuria.
Alkuvuosina Petäjäiset keskittyi erityisesti hiihtoon ja yleisurheiluun. Tapahtumien keskipisteenä oli usein Seurojentalo, jonka pihamaata hyödynnettiin sujuvasti urheilukenttäkäyttöön. Urheilijat olivat aikaihmisiä, eikä lapsille vielä tuolloin löytynyt urheiluseuran järjestämää toimintaa. Mutta pian tuokin puutos tuli korjatuksi.
Vuoden 1936 Berliinin olympialaisilla oli oma roolinsa Petäjäveden poikien urheiluinnostuksen voimistumisessa. Muun muassa pappilan pojat Veikko ja Pekka Peltokallio sekä Erkki Lampinen imivät Saksan maalta kantautuneita urheilu-uutisia ja jalostivat innostuksen toiminnaksi. Pian Petäjäisten siipien suojiin oli perustettu poikaurheiluseura Vikkelät pojat.
Vikkelät pojat treenasivat juoksua sekä pappilan että kirkon käytävillä. Kesäaikaan harjoiteltiin ulkona, ja toiveena oli päästä juoksemaan pitkää matkaa oikein vesiesteelliselle radalle.
– Pojat kaivoivat kuopan, ja kantoivat sinne vettä, mutta ei vesi siellä pysynyt. Se oli se suurin murhe, nauraa Erkki Lampisen puoliso Anja Lampinen.
Kuhinaa IVO:n kentällä
Anja Tikkanen ja Erkki Lampinen tapasivat toisensa – kuinkas muutenkaan – urheilukentän laidalla. Pariskunta vihittiin vuonna 1951. Erkki Lampinen oli innokas yleisurheilija, Metsäkulman kylältä tullut Anja Lampinen oli puolestaan innostunut hiihdosta.
– Ehkä hiihtoinnostus johtui siitä, että olin jo lapsena kulkenut esimerkiksi kolmen kilometrin mittaisen koulumatkani talvisin hiihtäen. Ja kylämatkatkin hiihdettiin. Eihän siihen aikaan kunnollisia teitä ollutkaan, Anja Lampinen muistelee.
Erkki ja Anja Lampisen perheeseen syntyi 1950-luvulla kolme lasta. Sirkka-Liisa, Pirkko ja Eero Lampinen olivat vanhempiensa tavoin aktiivisesti mukana Petäjäveden Petäjäisten toiminnassa. Seurojentalon kentän sijaan Lampisen lapset urheilivat aluksi kotikulmillaan IVO:n asuntoalueen kentällä.
Isä Erkki Lampinen järjesti lapsille ahkerasti kisoja, joihin kohderyhmä osallistui silkasta liikkumisen riemusta. Suorituspaikkoina toimivat Erkki Lampisen rakentamat korkeus- ja pituushyppypaikat. Juoksut kipaistiin pitkällä IVO:n suoralla. Talvisin Erkki Lampinen jäädytti alueelle luistinradan. Hiihtolatujakin tienoolla riitti.
Urheilemaan lähdettiin hiukan myöhemmin myös oman pitäjän ulkopuolelle. Anja Lampinen muistaa, kuinka Lampisten pieneen autoon pakkautui kuskin lisäksi useampia urheilijatyttöjä. – Leppämäen Vuokko sanoi kerran meidän matalan Minin kyydissä istuessaan, että kyllähän tää matka muuten menisi, mutta kun nuo kivet hakkaavat takapuoleen, Lampinen muistelee.
Kun muu perhe yleisurheili, keskittyi Anja Lampinen hiihtoon. Lampisen perheen äiti voitti nuorempien hiihtäjien yllätykseksi monet hiihtokisat Petäjävedellä. Mielellään Anja Lampinen osallistui myös työpaikkansa IVO:n kisoihin ympäri Suomen.
Tyttöjen timanttinen viestijoukkue
Yleisurheilu kuului suunnistuksen ohella Petäjäisten valtalajeihin 1960-luvulla. Yksi seuran menestyneimmistä urheilijoista oli tuolloin nuorten sarjoissa kilpaillut Sirkka-Liisa Lampinen.
Urheilusta Sirkka-Liisa Lampinen, nykyinen Puputti, innostui sekä vanhempiensa kannustamana että olosuhteiden ohjaamana. – Petäjävesi oli pieni paikkakunta, jossa muita harrastusmahdollisuuksia oli tuolloin vielä vähän. Asiaan vaikutti sekin, että urheilu oli köyhälle tytölle ainut mahdollisuus päästä reissaamaan, kertoo Puputti.
– Urheilusta ja Petäjäisistä minulle jäi oikeastaan vain hyviä ja mukavia muistoja. Urheiluympyröissä oli kivoja kavereita. Meillä oli esimerkiksi viestijoukkue, tyttöporukka, johon kuuluivat lisäkseni Vuokko Leppämäki, Anna-Leena Laitinen ja Kaarina Koskinen. Muistan hyvin myös Reinan Paulin, joka oli todella sympaattinen urheilija.
Keihäänheittäjä Mikko Lehtisen Puputti muistaa hauskana huuliveikkona, jonka volkkarilla matkattiin toisinaan kisoihin.
– Valot ovat kuin marjapuuroa tikun nenässä, sanoi Mikko autonsa valoista. Aina oli hauskaa, kun Mikko oli mukana, nauraa Puputti.
Viestijoukkueen tytöt napsivat 1960-luvun puolivälin jälkeen mitaleita sekä yhdessä että erikseen muun muassa piirikunnallisissa kisoissa.
Sirkka-Liisa Lampisen päälaji oli korkeushyppy, minkä lisäksi hän osallistui menestyksellä myös juoksun pikamatkoille ja viisiotteluun. Toinen viisiottelija oli Vuokko Leppämäki, joka Sirkka-Liisa Lampisen tavoin pääsi Petäjäisten riveistä edustamaan Suomea aina maaottelutasolla saakka.
Leppämäki ja Lampinen edustivat Suomea muun muassa naisten moniottelumaaottelussa Italian Pistoiassa.
Mopolla Viitasaaren kisoihin
Kotiseurassa henki oli hyvä. – Kyllä Petäjäveden Petäjäiset oli paikkakunnan tosi tärkeä sydän. Seuralla oli minun mielestäni hyvä maine. Koin, että meistä tytöistä pidettiin niin hyvää huolta, kuin mitä niillä resursseilla oli mahdollista, muistelee Puputti. – Tukea ja kannustusta riitti aina.
– Esimerkiksi Eero Valkeajärvi oli sellainen henkilö, jonka auton perässä kuljettiin kisoihin. Valkeajärvi myös toimi usein kuskina. Hänen autollaan sitä mentiin milloin Viitasaarelle, milloin Saarijärvelle. Ja jos ei Eero Valkeajärvi päässyt itse kuskaamaan, järjesti hän jonkun muun meille kuskiksi.
– Erään kerran oltiin menossa Viitasaarelle piirinmestaruuskisoihin. Koska kaikki eivät mahtuneet auton kyytiin, tuli isä mopolla perässä meitä kannustamaan, nauraa Puputti. – Ei nykyään taida olla urheiluelämässä enää sellaista henkeä. Viitasaaren kisoissa kaiken lisäksi yövyttiin telttamajoituksessa!
Mitaleita, muistoja ja elämäntaitoja
Sirkka-Liisa Lampisen yleisurheilu-ura Petäjäveden Petäjäisten riveissä päättyi käytännössä siihen, kun hän muutti opintojen perässä Lappeenrantaan 1970-luvun alussa. Urheiluvuosista jäi muistoksi tukku mitaleita ja palkintopystejä, liikunnallinen elämäntapa ja tärkeitä elämäntaitoja.
– Jos ajatellaan minun urheilu-uraani, olin tyttösarjoissa SM-tasolla ikuinen kakkonen. Urheilu on kuitenkin kokonaisuudessaan antanut minulle juuri niitä taitoja, joita olen myöhemmin elämässä tarvinnut. Järjestelmällisyyttä ja päämäärätietoista tavoitteellisuutta, aikatauluttamista. Lapsuudesta ja nuoruudesta minulle jäi myös ikuinen kipinä liikuntaan, elinikäinen halu liikkua ja pitää kunnosta huolta.
Fysioterapeutin työssään Sirkka-Liisa Puputti on päässyt kannustamaan myös muita liikkumaan. Erityisen tärkeäksi Puputti on kokenut ikäihmisten liikunnan edistämisen.
Myös Puputin omat lapset ovat perineet liikuntakipinän. Sirkka-Liisa ja Veikko Puputin poika Henri Puputti pelaa pesäpalloa Vimpelin Vedossa. Miehen tilillä on muun muassa Vuoden pesäpalloilijan titteli Vimpelin mestaruusvuodelta 2010.
– Henri ei suinkaan ole suvun ensimmäinen pesäpalloilija. Isän siskot Pirkko Heimola ja Aili Tuominen pelasivat pesäpalloa Petäjäveden Petäjäisten naisjoukkueessa 1950-luvulla, Sirkka-Liisa Puputti muistelee.
Palkintopallille aina urheilasusteessa!
Lampisen sisarussarjan keskimmäinen, Pirkko Lampinen eli nykyinen Pirkko Rautkorpi, oli innokkaasti mukana perheen urheiluriennoissa 1960-luvulla. – Voimistelin, juoksin ja hyppäsin, Rautkorpi tiivistää.
Isosiskon viestijoukkueen matkaan Pirkko Lampinen pääsi varamiehenä. – Ihailin erityisesti viestijoukkueen turkoosinvärisiä, trikoisia juoksuasuja. Petäjäisillä ei aiemmin ollut yhtenäisiä asuja, mutta viestijoukkue sellaiset sai. Vuokko Leppämäen äiti taisi ommella ne, jos muistan oikein.
Pirkko Lampinen kunnostautui itsekin urheilukilpailuissa. Eräs palkintojenjako Multialla on jäänyt äidin eli Anja Lampisen mieleen erityisen hyvin. – Pirkolle oli juuri hankittu uudet, raidalliset housut. Pirkko pärjäsi kisassa hienosti, ja kapusi palkintopallille raidallisissa housuissaan. Palkintojen jakajana toiminut opettaja sanoi Pirkolle hyvin vakavasti, että palkintopallille tullaan aina urheiluasusteessa, Anja Lampinen nauraa.
Lapsuudenkodin perintönä Pirkko Rautkorpi pitää vielä nykyisinkin liikunnan arvostamista. Ajatus on välittynyt eteenpäin seuraavallekin sukupolvelle.
– Kun tulimme lasten kanssa Petäjävedelle kylään isän ja äidin luo, lähdimme usein yhdessä hiihtoretkille tai marjaan. Meille kaikille on jäänyt mieleen esimerkiksi eräs joulu, jolloin lähdimme koko porukka mummon ja papan kanssa luistelemaan illalla järven jäälle. Lunta ei jäällä ollut ollenkaan, kuu paistoi ja jää oli peilikirkas, Rautkorpi kertoo.
Korkeushyppääjä muuntui tuomariksi
Lampisen sisarussarjan nuorimmainen, Eero Lampinen, voitti Petäjäisten riveissä 14-vuotiaiden poikien korkeushypyn Suomen mestaruuden vuonna 1973. Kisat käytiin Helsingin olympiastadionilla.
– Koko päivän satoi vettä. Minulla oli uudet siniset tossut, jotka värjäytyivät sen päivän aikana tartaninpunaisiksi, muistelee Eero Lampinen.
Eero Lampisen lupaava taival korkeushyppääjänä tyssäsi siihen, ettei Petäjävedeltä enää ikävuosien karttuessa löytynyt vastaavalla tasolla kilpailevia korkeushyppääjiä.
– Homma meni yksin puurtamiseksi, Lampinen toteaa.
Eero Lampinen oli mukana Petäjäisten toiminnassa aikana, jolloin yksilöurheilu jäi harrastajamäärillä mitattuna palloilulajien jalkoihin. Myös Eero Lampinen pelasi muutaman vuoden ajan jääkiekkoa Kukkosen Ilpon porukassa.
– Sitten Ristolan Jarno houkutteli minut mukaan tuomarikurssille. Vihelsin jääkiekkopeleissä 18 vuoden ajan 3. ja 4. divisioonan pelejä.
Mukaan mahtui luonnollisesti myös lukuisia PetPetin pelejä. Tuomarihommat Petäjävedellä loppuivat, kun hallittomalle paikkakunnalle ei enää tuotu sarjapelejä.
Nykyisin Lampisen suvun pitkiä ja ansiokkaita urheiluperinteitä Petäjävedellä pitää yllä Eero Lampisen poika Topi Lampinen. Jalkapalloilevalle Lampiselle Petäjävesi on tarjonnut vähintäänkin hyvät harjoitusolosuhteet. Vuonna 2009 rakennetulla tekonurmikentällä kelpaa palloilla. Seurojentalo, pappilan pikajuoksukäytävä, IVO:n kenttä, urheilukenttä ja kiekkokaukalo ovat saaneet tekonurmikentästä uuden sukupolven seuraajan. – HM
Vikkelät pojat oli Petäjäveden Petäjäisten siipien suojaan perustettu poikaurheiluseura. Vanhassa kuvassa vasemmalta Veikko Peltokallio, Erkki Lampinen, Pekka Peltokallio, Kalle Mikkola ja Kalevi Autio (kuva: Pekka Peltokallion kokoelmat).
Suomi-Ranska-Italia-Romania -maaottelussa Suomea edusti Petäjäisten Sirkka-Liisa Lampisen ja Vuokko Leppämäen lisäksi Pirkko Helenius. Kolmikon kanssa kuvassa tummapaitainen joukkueenjohtaja. Lajina oli viisiottelu. (Vanha kuva: Sirkka-Liisa Puputin kokoelmat)
Sirkka-Liisa Puputti ja Anja Lampinen kävivät syksyllä 2014 katsomassa entistä IVO:n kenttää ja korkeushyppypaikkaa, jossa Sirkka-Liisa Lampinen ponnisti saksityylillä 135 senttimetriä vuonna 1963. Tuo hyppy on ikuistettu vanhaan kuvaan. Uuden kuvan taustalla häämöttää Lampisen perheen vanha kotitalo Ervintien varressa.
Arja Huhtala ja Eero Lampinen neuvonpidossa Petäjäveden kaukalolla 1980-luvulla. Korkeushyppääjänäkin kunnostautunut Eero Lampinen vihelsi jääkiekon divaripelejä 18 vuoden ajan. Nykyisin Lampisen urheilusukua edustaa Petäjävedellä Eeron poika Topi Lampinen.
