Tapulin takaa 10.10.2018
Tänään liputetaan köyhänä syntyneen räätälinpojan kunniaksi. Tämä perheen nuorimmainen syntyi vuonna 1834 Palojoella. Kerrotaan, että hän sai viettää melko onnellisen ja vapaan lapsuuden, mutta koulussa häntä kiusattiin haukkumalla esimerkiksi finnkulleniksi, suomalaisnulikaksi. Hän näet kävi koulua monien ruotsinkielisten, yläluokkaisten lasten kanssa. Aikuisena hänen elämäänsä varjostivat köyhyys, velat, alkoholismi ja lopulta mielisairauskin.
Elämän kolhuista huolimatta – tai kenties juuri niiden vuoksi – tästä lahjakkaasta lapsesta tuli kuuluisa kirjailija, joka taisi sekä runouden ja näytelmätekstin, että myös romaanikirjallisuuden. Häneltä ovat peräisin muun muassa sanonta: ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni.” – ja tietenkin myös Eskon puumerkki.
Omat suosikkini lapsena olivat reipas Metsän poika tahdon olla ja Laulu oravasta. Pidin siitä onnellisesta turvallisuudesta, johon runon sanat tuudittivat: ”Siellä torkkuu heiluhäntä, akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänet iltasella unien kultalaan.”
Hänen surumielisimpiin teksteihin kuuluu Sydämeni laulu teoksesta Seitsemän veljestä. ”Tuonen lehto, öinen lehto! Siell’ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan.” Suruun sisältyy kuitenkin valoisaa toivoa ja iloa siitä, että tuonessa on rauha ilman riitoja.
Sinne toivoakseni voimme taapertaa me kaikki päivätyömme tehtyämme. Ja sinne päätyi kovia kokenut Aleksis Kivikin. Kerrotaan hänen viimeisten sanojensa olleen: ”Minä elän.” Siinä hän oli oikeassa, teksteissään hän elää yhä tänäkin päivänä.
– Erna Karppinen
