Positiivinen hullu
Kaikki jotka minua vähänkin tuntevat tietävät, että hulluhan se on. Ei niinkään negatiivisessa mielessä, mutta hullun elkeet ovat selvästi esillä käyttäytymisessä. Minä saatan tarjota asiakkaalle silliä korvaavana tuotteena jos kivennäisvettä ei ole tarjolla tai ojentaa nilkkani onnitellakseni vastavihittyjä. Suudellakin sitä saa. Ihmisten reaktiot mitä kummallisimmissa tilanteissa ovat aina kiehtoneet kieroa mieltäni.
Egoani osaan paisutella ja näytellä ukkometsoa, mutta myös vähätellä tekojani ja kutistaa itseni pieneksi tarvittaessa. Olla empaattinen toisen edessä. Jotkut voivat sanoa sitä jopa perseen nuolemiseksi, mutta olen tietenkin eri mieltä. Joustan kuminauhaa, mutta en ammu kohden.
Huumoriani kovin harva ymmärtää. Itse nauran jutuilleni äänekkäämmin ja tietenkin se pistää kuulijan verenpaineet nousemaan. Mitä se nyt tuollakin tarkoitti? Olevinaan hauska? No, itseironian taito on niin harvalla hallussa.
Totisia torvensoittajia on liikaa. Heidän mollinsa kaikuu harmaana läpi elämän. Se on sitä toisenlaista hulluutta. Toki toisinaan itsekin asetan torven huulilleni ja toitotan surkeutta, sillä ei aurinkoisessa Hangossakaan aina hymyillä, ei edes se keksi. Sitten se piru taas iskee ja kujeilu saa vallan. Alkaa se turhan jauhaminen ja naurunrämäkkä.
Kuivaa huumoria on helppo viljellä, mutta tuottaako se toisen aivoriihessä satoa? Saako suupielet hetkeksi narahtamaan ylöspäin? Olen ulvova mylläri hiljaisen hissukan sijaan. Ja minkä sille voi mitä äidinmaidosta on saanut. Luovaa hulluutta ei ole diagnosoitu sairaudeksi, vaan se on tarkoitettu lähinnä parannuskeinoksi.
Positiivisesti hullu poppamies on puhunut.
– Markku Koskinen
