Lapsiin satsaaminen on satsaamista tulevaisuuteen
Petäjävedellä vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista Vauvan päivää huomenna 28.9. kello 10-14 seurakuntakodilla, Pappilassa ja Miilulammen leikkipuistossa.
Seututerveyskeskuksen kouluttamis- ja kehittämistehtävissä työskentelevä Jenni Ikola-Mäki on koordinoinut Petäjäveden Vauvan päivää ja ohjelmaa on kaiken ikäisille lapsille järjestämässä perheiden parissa toimivat tahot yhdessä: mukana ovat kunnan varhaiskasvatus, sosiaalityö, terveyspalvelut, Petäjäveden seurakunta ja MLL.
– Vauvan päivän idea on se, että yhteiskunnassa huomioitaisiin lapset siinä missä aikuisetkin, ja tapahtumalla halutaan rohkaista huomaamaan pienet lapset. Tapahtumalla tehdään näkyväksi niitä, joita ei muuten huomioida, Ikola-Mäki sanoo.
– Vauvat ja taaperot pitäisikin nähdä yhtä tuottavina kuin aikuisetkin, ja heidän ja lapsiperheiden palveluihin pitää satsata, eikä leikata. Se on satsausta tulevaisuuteen.
Ikola-Mäki näkee, että ainakin Suomen hallituksen päätöksillä pienet ovat jo jääneet jalkoihin. – Meillä pienellä paikkakunnalla on onneksi hyvät mahdollisuudet kehittää palveluita ja tehdä muutoksia. Esimerkiksi Petäjäveden avoin päiväkotitoiminta on saanut perheiltä kiitosta.
Joustavaan tapahtumaan saa tulla monen aikaan vain. Yhteinen vaunulenkki starttaa kello 10 ja Miilulammen leikkipuistossa on yhteistä leikkiä ja kello 10.30 lapsi-vanhempi -jumppaa. Seurakuntakodilla on edullinen lounas ja uudestaan jumppaa 12.30. Leikkiä ja toimintaa on muutenkin runsaasti ja Pappilassa on avoimet ovet kello 13-14.
Ikola-Mäki on työskennellyt pitkään erilaisissa lapsiperheille suunnatuissa palveluissa, myös Petäjäveden neuvolassa. Toissa vuonna Petäjäveden syntyvyydessä oli 30 prosentin pudotus valtakunnallisen suunnan mukaisesti. – Ei kaikilla ole tukiverkostoja, tai taloudellinen tilanne tai työn epävarmuus voivat olla asioita, jotka vaikuttavat.
Toiveissa on, että Vauvan päivä -tapahtumasta tulee Petäjävedelläkin jokavuotinen tempaus.
Lapset puheeksi on lasta varten
Ikola-Mäki kouluttaa yhdessä erityisopettaja Riitta Malisen kanssa parhaillaan myös Petäjävedellä opettajia, varhaiskasvatuksen ja sosiaalipuolen työntekijöitä Lapset puheeksi -menetelmän käyttöä varten.
– Menetelmän tavoitteena on, että eri toimijat alkavat puhumaan samaa kieltä, ja että lapsi ja perhe saavat sen varhaisen tuen, minkä tarvitsevat. Varhaista tukea ei pitäisi tarjota vasta silloin kun lapsella on jo haasteita, vaan silloin kun perheessä on joku muutos.
Raahen seudulla menetelmän kokeilun myötä tippui lastensuojelullinen tarve puoleen. Lapset puheeksi -keskusteluhetkeä voidaan tarjota tietyissä kohdissa kaikille perheille tai lapsen tai perheen elämän muutoskohdissa, ja sitä voivat pyytää myös vanhemmat itse. Päämääränä on tukea lasten kehitystä erityisesti silloin, kun lapsen elämäntilanteeseen liittyy vaikeuksia.
– Keskusteluissa on kuitenkin tärkeimpänä lapsen ilot ja onnistumisen kokemukset. Ja kaiken pohjana on aito kiinnostus lapseen tai nuoreen. – SK
Itsekin kaksospoikien äitinä, Jenni Ikola-Mäki tunnistaa tämän ajan vanhemmuuden vaikeudet ja riittämättömyyden tunteet. Kouluttamis-ja kehittämistehtävissä työskentelevä Ikola-Mäki haluaa tehdä töitä niiden kaikkein haavoittuvaisimpien eteen.