Kintaudella käännettiin kelloja viime lauantaina reilusti ja hyvällä menestyksellä taaksepäin. Tauno ja Ansa -laulukomedia toi Kintauden Nuorisoseurantalon lavalle nostalgia-annoksen suoraan Suomi-Filmin kulta-ajoilta.

Monen iloisen kommelluksen ja mainion lauluesityksen jälkeen yleisö kiitti taiteilijoita raikuvin aplodein. Tommi Soidinmäki (Tauno Palo) ja Eeva Saarenpää (Ansa Ikonen) sekä säestyksestä vastanneet Liisa Karhu ja Juse Venäläinen taputettiin takaisin lavalle useaan otteeseen. Yleisö halusi lisää.

Lauantai-illan tähdille Tauno Palo ja Ansa Ikonen ovat lapsuuden sankareita, idoleita.

– Ansa Ikonen on ollut pikkutytöstä asti minun suuri idolini, ja Tauno Palohan oli ensirakkauteni, kun minä näin Kulkurin valssin joskus viisivuotiaana. Todella upea pari. Mahtavaa, että saan olla Ansan korkokengissä, hehkuttaa Eeva Saarenpää.

Sveitsissä asuva Saarenpää kapusi Kintauden Nuorisoseurantalon lavalle vain muutama tunti Suomeen saapumisensa jälkeen. Laulajattaren lento oli laskeutunut Tikkakosken kentälle esiintymispäivänä kello 16.55. Takanaan Saarenpäällä oli lentomatkan lisäksi työntäyteinen viikko Sveitsissä, oopperaharjoituksia ja laulunopetusta. – On kyllä ollut aika tiukka viikko, täytyy sanoa. Mutta tämä on ihan paras työ, mitä voi ihmisellä olla, Saarenpää toteaa.

 

Esikuvana Tauno Palo

– Olen aina fanittanut suomalaista vanhaa elokuvaa ja Tauno Palo on ollut minulle ihan pikkupojasta lähtien suuri esikuva. Muistan, kuinka minä isovanhempien kanssa aikanaan katsoin näitä elokuvia, muun muassa Kulkurin valssia ja Rosvo Roopea. Mummuni on kertonut minun sanoneen jo 6-7-vuotiaana, että voi vitsi kun joskus saisin olla tuo Tauno Palo, kertoo puolestaan Tommi Soidinmäki.

Tauno Palon saappaisiin Soidinmäki astui ensimmäisen kerran vuonna 2016, jolloin hän esitti Rosvo Roopea Helsingissä.

– Silloin lähdin perehtymään Taunon elämään, luin hänen elämänkertansa ja katsoin hänen elokuviaan. Sitten muistin vastanäyttelijäni Satu Silvon kommentin: ”On hyvä poimia määrättyjä asioita esikuvana olevasta hahmosta, mutta tee se aina oman persoonan kautta.” Tämä oli minulla myöskin tässä lähtökohtana, kun lähdin itse Tauno Palon roolia tekemään.

– Ne määrätyt asiat, niin kuin pään liikkeet, ryhti, kävelytyyli, niihin kiinnitin huomiota, kuten myös siihen, miten Tauno liikkui elokuvissa tai lavalla. Mutta määrätyt asiat halusin tehdä oman persoonani kautta, koska eihän kukaan pysty ihan oikeaa henkilöä täysin matkimaan.

– Tokihan se roolin syntyminen varmaan juontuu kaikkien niiden vuosien varrella nähtyjen roolien pohjalta. Tauno oli hyvin, hyvin herkkä ihminen, kuten hänen elämänkertansa Käsi sydämelläkin antaa ymmärtää. Sitä herkkyyttä halusin tuoda määrätyllä tavalla myös tähän hahmoon, Taunoon, kertoo Soidinmäki.

 

Haaveena elokuvarooli

Näyttelijän töistä Tommi Soidinmäki on aina haaveillut laulajan töiden rinnalla. Vuonna 2012 Soidinmäki sai ensimmäisen pääroolinsa Suuresta Tangomusikaalista, johon hänet löysi Juha Venäläinen.

– Yksi suuri haave minulla on ollut jo useamman vuoden ajan elokuvarooli. En tiedä, tulenko lisäämään näyttelijän työtä, mutta ainakin se tulee pysymään yhtä vahvana kuin tämä laulutyö tässä rinnalla. Työ näyttelijänä on niin paljon kehittänyt minua myös artistina, vapauttanut esiintymisessä paljon ja ilmeikkyydessä. Ne tukevat niin paljon toisiaan, että kumpaakaan en vaihtaisi pois.

Pylkönmäeltä kotoisin oleva Soidinmäki on kunnostautunut myös korusuunnittelijana. Miehen suunnittelema Ekso-korusarja julkaistiin valtakunnallisesti viime torstaina.

– Haluan sitä luovuuttani työstää myös käsillä. Tämä on hirveän hyvä vastapaino kaiken muun viihteen tekemisen rinnalla. Piirtäminen ja suunnittelu tapahtuu hiljaisuudessa. Se on yksin tekemistä, olen omassa hiljaisuudessani ja työstän näitä. Se on äärettömän hieno vastapaino viihteen tekemisen rinnalla, miettii Soidinmäki.