Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden kunta haastaa kaikki petäjävetiset hyvän tekemiseen kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi!
Tavoitteena on pistää hyvä kiertämään ja saada kesään mennessä kasaan 150 hyvää tekoa Petäjävedellä ja ylikin saa mennä! Petäjävesi-lehdelle voi lähettää tekstiviestillä, sähköpostilla tai facebookin kautta viestin otsikolla 150 hyvää tekoa omasta tai toisen tekemästä hyvästä teosta Petäjävedellä. Hyväntekijöiden nimet jäävät vain toimituksen tietoon ja teot julkaistaan nimettömänä. Tässä hyviä tekoja tähän mennessä:
150 hyvää tekoa Petäjävedellä
1. Kyllä tuli hyvä mieli ja suupielet kääntyi hymyyn, kun töistä kotiin tullessa vastassa oli valmiiksi kolattu piha. Kiitos iloisen yllätyksen ahertaneelle koululaiselle.
2. Tuttava antoi itse tekemänsä käsityön lahjaksi ihan vain ilahduttaakseen. Kiitos siitä, lämmitti mieltä!
3. Naapuri toi lehden tullessaan yhteispostilaatikosta meidän postilaatikkoon, niin ei tarvinnut itse lähteä pakkasessa hakemaan.
4. Minua pyydettiin mukaan mittauksiin ja kuntosalille, ja siitä tuli tervetullut olo.
5. Puoliso keittää joka aamu kahvit ja laittaa kupin minulle valmiiksi.
6. Naapuri toi ovelle pieneksi jääneen lapsen juhlamekon, joka oli meidän tytölle mieluinen. Kiitos kivasta eleestä! Hyvät naapurit tekevät kodikkaan olon!
7. Naapurit lähtivät matkoille ja 6- ja 4-vuotiaat lapset kävivät oma-aloitteisesti kolaamassa heidän pihansa pienillä lasten lumikolilla. Kyllä olivat punaposkisia ja tyytyväisiä lapsia pitkän urakan jälkeen! – Ilahtunut äiti
8. Autoin opea liikkavälineiden siivouksessa.
9. Yllätin perheen minilomalla.
10. Ystävällinen kuski auttoi kun naisihminen jäi auton kanssa peilijäisellä tiellä pinteeseen. Kyllä tällä kylällä apua saa jos pyytää!
11. Lämmin kiitos Vanhikselle upean juhlaviikon järjestämisestä.
12. Käydessäni kauppareissulla autoin erästä mummua kauppakassin kantamisessa ja kotimatkallaan potkurilla hiekoitusta väistäen: molemmille tuli hyvä mieli. Mahtavaa järjestöauttamista on, kun käymme vanhuksien luona piristämässä heidän arkeaan: tulee hyvä mieli molemmille ja he odottavat uudestaan kyläilemään. Toisen auttaminen antaa elämälle sisältöä.
13. Iloinen yllätys. Tie Teerijärvensuolle aurattu. Nyt voi suunnata luontoretkelle hienoon suoluontoon ja Tampinpurolle. Suuret kiitokset!
14. Kesätyöpaikan tarjoaminen oppilaille on vähintäänkin mainitsemisen arvoinen kunnan 150 hyvää tekoa -juttuun!
15. Kiitos lumityöavusta anoppi ja appi, ihanaa huomata että on lumityöt tehtynä kun on töistä saavuttu. Kiitos myös naapuri, joka auraat traktorilla kulkuväyliä ja pihoja.
16. Kiitos traktorimiehille – tekevät selkeät tiet ja kiskovat liukkailla hangesta, auttavat aina eivätkä valita. Ei sivukylä ilman heitä elä.
17. Kiitos naapurille, joka teit lumityöt yhteiseltä postilaatikolta!
18. Kyllä oli iloinen yllätys odottamassa palattuamme kotiin reissusta. Joku ystävällinen oli lainannut meidän kolaamme ja aurannut meidän tien. Lämmin kiitos kolan lainaajalle!
19. Kiitos paikalliselle yrittäjälle sadeasujen lahjoituksesta.
20. PetPet 07/08 vanhempien talkooporukassa talkoilu on hauskaa ja palkitsevaa. Niin hyvä porukka ja talkoohenki, että on pelkästään ilo olla mukana <3
21. Naapuri tarjosi kyydin harrastukseen, kiitos!
22. Ystävänpäivänä Masuunissa 7.-luokkalainen tet:issä ollut poika ilahdutti loistavalla asiakaspalvelulla.
23. Kiitos sille ihanalle ihmiselle, joka on kolannut hyvät polut Kintaudelle päiväkodin ja museon läheiseen metsään. Niitä on ilo kävellä niin pienten kuin isojenkin ihmisten!
24. Autoni ollessa huollossa 1,5 viikkoa sydämelliset naapurini järjestivät työmatkansa siten, että pääsin kulkemaan heidän kyydissään mennen tullen. Toiset läheiseni käyttivät kaupassa isoilla ostoksilla ja kyyditsivät lapsia harrastuksiinsa. Lämmin kiitos ystävällisestä avuliaisuudesta!
25. Suoramyynti Heinähattu on paitsi ekoteko, myös hyvä teko! On ihanaa pistäytyä kahvilla ja tapaamassa ihmisiä, kun tunnelma on aina niin leppoisa.
26. Vanhiksen ideoima 150 lasissa -juhlaviikko oli mahtava osoitus pienen pitäjän talkoo- ja yhteishengestä. Todellakin hyvä teko Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistykseltä!
27. Kino Metso tekee hyvää kerran kuussa kun tuo laitteet ja uuden uutukaiset monipuoliset elokuvat omalle kylällemme. Ei tarvitse ajaa Jyväskylään ja maksaa parkkimaksuja!
28. Olen löytänyt upeita kirjoja kirjaston vaihtohyllystä, kiitos lahjoittajille!
29. Lapsi ilahdutti leipomalla ja siivoamalla.
30. Osallistuimme moneen tapahtumaan juhlaviikolla. Kiitos järjestäjille!
31. Ijäs timanttia: Tiet leveät kuin kesällä ajelisi. – Huojentuneet kulkijat
32. Suurenmoinen kiitos sinulle, joka ajat Kintausjärvelle ladut. Ilo liikkua lähiladuilla.
33. Olimme tiistaina menossa Lamminmäelle Helena Suonsaaren luo diakoniapiiriin ja ajoimme auton tienpenkkaan. Paikalle meidän jälkeemme saapuneet seurakunnan työntekijät ja kyläläiset ahersivat noin puoli tuntia meitä auttaen ja saivat automme pois penkasta. Lämpimät kiitokset meitä auttaneille!
34. Piinkovaa kalustoa ja rautaa myös Kintaudella. Lumitalven kiitoksin, ei rypemään joutuneet koskaan.
35. Petäjävedellä suurin osa päättäjistä ajaa aidosti kuntalaisen etua – ei omaa, yrityksensä tai lähipiirinsä mahdollista hyötyä. Se on oikeasti hyvä teko koko kunnalle!
36. Suurkiitos jääradan auraamisestä vuodesta toiseen. Kaikkien päristelijöden puolesta.
37. Vanhalla radan pohjalla Välitien ja koulun välillä kulki mies lapion kanssa ja heitteli koirien jätöksiä kauemmaksi kulkureitiltä.
38. Oli aurinkoinen aamu, kun kävelin postilaatikolle, niin päiväni hyväntuulituulisuutta lisäsi se kun töihin menevä rouva hymyili autossaan, en ole ennen tällaista kokenut postia hakiessa. Hyvät litmalaiset, tietysti huikkasin hymyillen kättä hänelle. Että silleen, mitä kaikkea ihanaa postinhakureissulla voi kokea ulkoilmasta ja linnunlaulusta puhumattakaan.
39. Petäjäkodin kioski, päivittäin tuoreet leivonnaiset ja palvelu pelaa vapaaehtoisvoimin.
40. Suuret kiitokset kaikille lumen auraajille! Hyvin olette pitäneet tiet kunnossa.
41. Runsaat kiitokset kunnalle hyvistä laduista! Erityiskiitos myös kaikille yksityisille kelkkamiehille, jotka omalla kustannuksella tekevät pienempiä latuja ihmisten iloksi!
42. Kiitän kaikkia Petäjäveden yrittäjiä, jotka pitävät Petäjävettä elinvoimaisena ja tuovat töitä kuntalaisille. Lisäksi kiitän yrityksiä, jotka ottavat nuoria töihin!
43. Lämpimät kiitokset kylän marketeille! Kyllä on hyvätasoisia ja palvelu pelaa. Asiointi on helppoa ja nopeaa. Olemme onnekkaita kun meillä on vielä kyläkaupat ja vielä niin mahtavan hyvät!
44. Kiitos kunnalle hyvistä päiväkodeista ja kouluista, sekä hyvästä kouluruoasta!
45. Kiitos kaikille jotka hoitavat syrjäkylien teitä ja kaikille syrjäkylien asukkaille jotka pitävät maaseutua elävänä.
46. Suuret kiitokset Petäjävesi-lehden toimitukselle! Lehti on ollut aina todella hyvä ja tulee luettua tarkkaan. Vanhat valokuvat ja kyläläisten omat sekä historiaan liittyvät jutut. Samoin luontoon liittyvät jutut ovat parhaita.
47. Kiitos luistinkopin luistintenteroittajalle. Ei tarvitse etsiä kauempaa teroittajaa kun homman voi hoitaa heti, kun huomaa että terät kaipaa teroitusta.