Talousarvioesitys jalkauttaa strategiaa käytäntöön
Kunnanjohtaja Eero Vainion talousarvioesitys on esitelty päättäjille jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päätöksentekoa. Talousarvio ja -suunnitelma käsitellään kunnanhallituksessa 11.12. ja lyödään lukkoon vuoden viimeisessä kunnanvaltuuston kokouksessa 18.12.
Kunnanjohtajan esitys on, että ensi vuoden talous jää 655.000 euroa miinukselle. Talouden kurimus johtuu ensisijaisesti valtiontukien leikkauksista, joita hallitus perustelee muun muassa kilpailukykysopimuksen tuomilla säästöillä. Vainion mukaan kiky-sopimus tuottaa kunnissa säästöä vain 30 prosenttia siitä, mitä valtio väittää. Kunnan tuloja vähentää myös hallituksen linjaamat päivähoitomaksujen leikkaukset. Valtiontukien ja päivähoitomaksujen leikkaukset vähentävät Petäjäveden kunnan tuloja ensi vuonna yhteensä 700.000 euroa.
Valtuuston päättämillä veronkorotuksilla saadaan arviota kuitenkin paremmaksi kuin ilman niitä.
Talousarviota usein ravistelevat sosiaali- ja terveysmenot on nyt arvioitu sairaanhoitopiirin arvion mukaan ja toteutumaan nähden mahdollisimman realistisesti, eli suuremmiksi.
– Karsintaa on jouduttu tekemään palveluista ja henkilöstökuluista. Tavoitteena on, että vuonna 2020 talous on tasapainossa, Vainio kertoo.
– Nollatulos ei olisi ollut mahdollista muuten kuin irtisanomisten kautta sekä palveluja voimakkaasti heikentämällä. Nyt kaikki säilyttävät työpaikkansa ja ylläpidetään sen tasoiset palvelut, että kunnan vetovoimaisuus säilyy.
– Useampi kunta tekee ensi vuodelle miinusmerkkisen talousarvion esimerkiksi valtiontukileikkausten tai tulotason pienentymisen vuoksi, hallintojohtaja Anni Hakala sanoo.
Talousarvioon jalkautetaan nyt myös uunituoreen kuntastrategian periaatteita ja tavoitteita.
Vuoden 2018 suurimpana investointina on Palvalahden uuden yritysalueen vauhdikas rakentamisen aloittaminen, jolle on varattu 600.000 euroa. Uutta yritysaluetta kohtaan on jo nyt ollut kiinnostusta.
Vainion mukaan palveluissa panostetaan erityisesti hyvätasoisiin lapsiperheiden palveluihin, vaikka niissäkin tiukennuksia joudutaan tekemään. – Pienten lasten palvelut pyritään pitämään hyvänä ja perheystävällisyyden eteen on tehty paljon.
Strategian mukaisesti myös entisen kässäkoulun tiloja aletaan suunnittelemaan monimuotoisemmaksi kokonaisuudeksi, jonne yhdistetään peruskoulun käsityöluokkatilojen lisäksi mahdollisesti myös Tuulentuvan ja työpajan toiminta. Lukio-opetuksen järjestämistä aletaan myös optimoida niin, että vuodesta 2020 eteenpäin se pyörisi mahdollisimman paljon valtiontukien turvin.
Strategian mukaisesti myös matkailuhankkeen käynnistäminen on keskeistä ensi vuonna. Kirkkohallitus ei ole vielä rahoituspäätöstään tehnyt, mutta suhtautui siihen hyvin myönteisesti. Hankkeen toteutuminen riippuu myös Museovirastosta, ja lopullisesti asia ratkeaa loppukeväällä. Hankkeen kautta saataisiin potkua kunnan matkailuun ja myös vanhan kirkon opastuskeskuksen rakentamista heräteltäisiin uudelleen.
Vainion esityksessä säästöjä haetaan muun muassa viheralueiden hoidosta, 60.000 euron vuosittaisista yksityistieavustuksista sekä Keulinkin sopimuksen päättämisestä. Kunta on ostanut Keulinkilta yritysneuvontapalveluita. Kunta on jatkossakin mukana Keski-Suomen Uusyrityskeskuksessa ja panostaa oman yritysystävällisyytensä kehittämiseen. – SK